22. huhtikuuta 2014

Komeita uutuusmetsästyselokuvia

Löysin muutaman mielenkiintoisen esittelytrailerin uusista metsästyselokuvista ja ajattelin esitellä ne myös blogissa. Uskon, että nämä kiinnostavat monia. Trailereista ensimmäinen on Donnie Vincentin uutuusmetsästyselokuva, toisessa ollaan kalkkunajahdissa vanhan konkarin mukana, kolmannessa sorsastetaan upeissa puitteissa ja viimeisessä elokuvassa ollaan kanalintujahdissa...

Terra Nova - 3 days on the island:
Donnie Vincent tuli tunnetuksi noin vuosi sitten The River's Divide -jousimetsästyselokuvallaan. Trailerin perusteella sama huippuhieno kuvaustyyli jatkuu myös Terra Nova -elokuvassa, jossa ollaan karibujahdissa jousella. Komeita maisemia ja hienoa kameratyötä näyttäisi tässä filmissä piisaavan.

The Disease:
The Disease - "Tauti", on legendaarisen kalkkunapillivalmistajan Dean "Redbeard" Mundhenken henkilökuva. Elokuvan nimen alkuperä tulee trailerissakin selväksi - ensimmäinen kalkkunajahti vei miehen mukanaan ja jätti häneen alati kytevän taudin. Saman taudin tartuttamia löytyy myös omasta lähipiiristä. Tämä metsästyselokuva vaikuttaa trailerin perusteella henkilökuvamaiselta dokumentilta. Uskonpa kuitenkin, että punaparran tarinoita olisi kiinnostavaa kuunnella.

Fuel the fire: The Farm III:
Habitat Flatsin sorsastuselokuva Fuel The Fire oli viime vuoden lopun sorsastuselokuvien tapaus. Sitä on kehuttu eri metsästysyhteisöissä laajalti. Ja mikäpä on kehuessa, sen verran upea elokuva näyttäisi trailerin perusteella olevan. Tästä trailerista käy muuten kirkkaasti selville suomalaisen ja yhdysvaltalaisen yhteiskunnan iso ero suhteesta metsästykseen. Jenkeissä metsästäjä nähdään luonnonsuojelijana, tai pitäisikö sanoa säilyttäjänä. Suomessa tämän suojeluroolin ovat ottaneet muut tahot.

Lintuhaukkuja ja eränkäyntiä Sompiossa
Sokerina pohjalla uutta suomalaista tuotantoa. Lintuhaukkuja ja eränkäyntiä Sompiossa -metsästyselokuva keskittyy perinteisimpään suomalaiseen jahtimuotoon eli kanalintujahtiin haukkuvalla koiralla. Omiin metsästysalueisiin ja riistakantaankin ei tämä jahtimuoto sovellu, mutta kanalintujahti haukkuvalla koiralla on monien mielissä sitä "oikeaa" metsästystä. Tälle elokuvalle on varmasti tilausta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Ei muuta kuin popcornit tulelle :)

Lähetä kommentti

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla