5. marraskuuta 2013

Natura 2000 -alueet rauhoitusalueiksi

670 000 hehtaaria Natura 2000 -alueita ollaan muuttamassa luonnonsuojelualueiksi! Ympäristöministeriön hanke koskettaa Tornio-Kajaani -linjan eteläpuolisen Suomen Natura 2000 -alueita. Jos kaikki menee pahimman mukaan, metsästys noilla valtavilla alueilla kielletään. Samoin kalastus olisi kiellettyä onkimista ja pilkkimista lukuunottamatta. Lisäksi jopa marjastus ja sienestys voisivat olla kiellettyjä!

Asian nostivat eilen otsikoihin Vasabladet ja Österbottens Tidning. Myös Ylen ruotsinkielinen uutistoimitus noteerasi asian lyhyesti. Erityistä tässä kaikessa on, että suojeluhanke ei välttämättä tarvitse eduskuntakäsittelyä, jolleivat valtioneuvosto tai kansanedustajat näin halua. Kaikki tarvittavat päätökset on uitettu pikkuhiljaa ympäristönsuojelulakiin, luonnonsuojelulakiin ja maakuntakaavoihin. Toinen huomionarvoinen seikka on, että tästä asiasta ei ole hallitusohjelmassa mitään mainintaa - silti ympäristöministeriö vie asiaa eteenpäin...

Pahinta tässä on epävarmuus. Metsästys voi siis pahimmissa kaavailuissa loppua täysin. Todennäköisempää on, että hirven ja vieraslajien metsästys sallitaan. Sorsastus, metsäkanalintujahti ja mm. kettujahti ovat todennäköisimmin liipaisimella. Merellä merilinnustus ja hyljejahti voivat joutua kieltolistalle.

670 000 hehtaaria on niin iso alue, että sen mittasuhteita on vaikea hahmottaa. Ehkä jotain mittakaavaa voi saada tuoreesta Selkämeren Kansallispuistosta: Merikarvian ja Uudenkaupungin välillä oleva kansallispuisto on kooltaan 90 000 hehtaaria. Pituutta alueella on noin 160 kilometriä. Nyt puhutaan reilusti kuusinkertaisesta alueesta! (Oheinen kuvakaappaus on Luontoon.fi -palvelusta.)

Natura 2000 -alueita perustettaessa silloinen ympäristöhallinto lupasi, että alueen liittäminen Naturaan ei vaikuttaisi metsästysoikeuksiin eikä alueiden muuhun käyttöön. Natura-alueiden suojelun perusajatus oli luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu. Niin ne ajatukset muuttuvat. Kannattaa huomata, että näitä suojelutavoitteita ei tuoda meille Brysselistä - tämä kaikki on meidän suomalaisten omaa toimintaa.

Suomesta ollaan tekemässä ulkomuseota, jota ihaillaan kerrostalon parvekkeelta tai korkeintaan teräksestä rakennetuilta pitkospuilta. Kaikkia tämä kehitys ei miellytä. Merenkurkun alueella perustettu Intresseföreningen för en levande skärgård rf. -kansalaisjärjestö puolustaa saaristolaisten asumisen edellytyksiä omilla alueillaan. Uhkakuva on yksinkertainen: kun kalastus ja metsästys alueella loppuu tai sitä rajoitetaan merkittävästi, voi alueelta loppua samalla merkittävä elämänlanka ammatti- ja harrastusmielessä. Vähintään suojelualueiden ammattikalastus ja luontomatkailutoiminta joutuisivat uuden lupaportaan syyniin Metsähallituksessa. Samalla alueiden ylläpito olisi mahdotonta: merialueiden väyliä ei voisi kunnostaa eikä umpeenkasvavia kosteikkoja kunnostaa. Kiikareilla katsottavista maisemista on hankala elää, joten tiukat rauhoituspäätökset vauhdittavat maaseudun autioitumista.

Suojelutaso ja mm. metsästyksen kieltäminen tai salliminen päätetään tapauskohtaisesti. Asiaa vastustamaan tehty adressi ei ole toimiva tapa vastustaa näitä tulevaisuuden kuvia. Luonnonsuojelulain avaaminen edellyttäisi kunnollisen kansalaisaloitteen laatimista. Toisekseen tästä asiasta kannattaa olla yhteydessä suoraan oman alueen kansanedustajiin.

Lähteet:
Vasabladet-lehti 4.11. Massivt naturskydd inrättas
Selkämeren kulkuyhteydet ja kartat
Metsästäjäliitto: Natura 2000 myytiin Varsinais-Suomen asukkaille väärin perustein.
Metsä.fi: Kartta Suomen Natura 2000 -alueista

10 kommenttia :

  1. Hyvä, että huomasit! Itse lähetinkin jo "omalle kansan edustajalleni" s-postia. Toivottavasti ottaa asian esille eduskunnassa!
    Täysin käsittämätöntä toimintaa! Toisaalta en ole kyllä yllättynytkään. Näitä täydellisiä metsästys kieltoja, kun lupauksista huolimatta on jo useammallakin NATURA-alueelle, jo aiemminkin tullut! (kantapään kautta koettua) Ääripään suojeluväen pitkän tähtäimen toiminnan tulosta - ovat onnistuneet, liiankin hyvin!

    Ottakaahan muutkin yhteyttä edustajiinne sillä tavoin voinemme vaikuttaa ennenkuin on myöhäistä!

    VastaaPoista
  2. Kataisen taannoinen kommentti metsästyksen sallimisesta menee nyt uomiinsa - siellä on tiedetty, että tämä asia nousee keskusteluihin http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/p%C3%A4%C3%A4ministeri-sallisi-mets%C3%A4styksen-luonnonsuojelualueilla-1.49147

    VastaaPoista
  3. Oikeastaan mielenkiintoinen keskustelun avaus ja herääminen viime päivinä. Luonnonsuojelulain muutoksen yhteydessä tämä pelko ja uhkakuva nousivat pintaan ja yritimme keskustelua silloin avata valmistelun yhteydessä. Ilman tulosta. Huonoja mediamiehiä olimme. Sen verran kuitenkin jäi hampaankoloon, että päätimme seuraavalla kerralla olla hieman paremmin valmiina. Ja tuntuu joukkovoima kasvavan ihan kivasti. Mutta herääminen on ollut ehkä kaikista voimakkainta Rannikko-Pohjanmaalla. Olemme oppineet ja huomanneet tarvitsevamme tukea. Sitä tukiverkostoa olemme alueellisesti rakentaneet nyt vuoden. Metsästäjien asiaan alueellamme ajaa nyt paljon vahvemman poliittisen tuen omaava metsästäjäkunta.

    VastaaPoista
  4. Tein tuon adressin jotta ihmiset saisivat tietää mitä on tapahtumassa. Tuntui siltä että pakko on jotain tehdä, vaikeaa vaan tietää mitä. Toivottavasti ihmisten äänet voivat ainakin jossain määrin vaikuttaa.

    VastaaPoista
  5. Kaikki vaikuttaminen ja osallistuminen on aina hyvästä. Noita adresseja poliitikot eivät vaan ole aiemmin huomioineet mitenkään, kun ei ole pakko. Kansalaisaloite puolestaan on lakisääteinen juttu ja se on pakko noteerata, jos puolesssa vuodessa kerätään 50000 nimeä. Näinhän onnistuttiin turkistarhausta vastustavassa aloitteessa ja sukupuolineutraalissa aloitteessa.

    Hyvää tekemässäsi adressissa on se, että siitä voi saada vähän haisua varsinaisen kansalaisaloitteen menestykstä. Jos se kerää nopeasti tuhansia nimiä, voisi uskoa, että kansalaisaloite onnistuisi samassa. Vanhojen ampumaratojen ympäristölupien helpottamista ajanut aloite ei onnistunut: http://www.tapiolantakamailla.com/2013/03/kansalaisaloite.html

    VastaaPoista
  6. Keskustelua on ollut näemmä eduskunnassakin ihan viime päivinä: http://puheenvuorot.kansanmuisti.fi/istunnot/105-2013/17762-metsastyksen-rajoittaminen-uusilla-luonnonsuojelualueilla Sieltä tämä viime päivien herääminen on varmaan osaltaan lähtenyt liikkeelle.

    Mutta tosiaan uusi asiahan tämä ei ole. Pari vuotta sitten asiasta puhistiin jo: http://yle.fi/uutiset/ministeri_niinisto_haukkuu_maatalousministerion/5449113

    VastaaPoista
  7. ai että minä rakastan viherpiipetöitä saununtaakse ja selekään......

    VastaaPoista
  8. Kiitos viestistäsi. Kommenttisi onnistui rikkomaan blogin vähäisiä sääntöjä vastaan, joten poistin viestistäsi ison osan
    http://www.tapiolantakamailla.com/p/pelisaannot.html

    VastaaPoista
  9. Jeps, tässä kannattaa olla hereillä ja aktiivinen.


    Näitä suojelun tasoja on tosiaan monenlaisia ja niiden kanssa menee helposti sekaisin. Natura 2000-mallin perusajatus on minusta mainio - jos vaikkapa luontotyyppi vaatii suojelua, on se Natura-mallilla järkevä toteuttaa niin, ettei alueen muu normaali käyttö häiriinny. Toisessa ääripäässä on sitten Luonnonpuistot, joissa oikein mikään ei ole sallittua - ei edes liikkuminen. Ns. Muu Luonnonsuojelualue-mallilla voidaan metsästys sallia, rajoittaa osin tai kieltää kokonaan. En tarkkaan tiedä määriä, mutta myös Selkämeren kansallispuistossa on alueita, joissa voi metsästää ja alueita, joissa saariin on maihinnousukielto.


    Tosiaan pahimmissa skenaariossa Naturasta tulekin NaRUta, kuten sitä jo aikoinaan Esson baarissa nimitettiin...

    VastaaPoista
  10. Tänään oli Radio Vegassa asiasta väittely http://areena.yle.fi/radio/2058432 Kannattaa kuunnella.

    VastaaPoista

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla