25. syyskuuta 2013

Ensitutustuminen Jämpti-koirankoppiin

Jämpti koirankoppi
Kuten sunnuntain koiratarha-jutussa lupailin, esittelen erikseen Jämpti -koirankopin, jollainen minulle tuli kokeiluun VipStorelta. Koppi on valettu muovista ja se on luonnollisesti lämpöeristetty. Tässä tarinassa esittelen kopin yksityiskohtia ja kerron myös vähän ensimmäisistä käyttökokemuksista.

Jämpti koirankoppi
Teknisiä yksityiskohtia
Kopin käytön kannalta kätevin ominaisuus on se, että kopin saa avattua toisesta päädystä apposen auki. Samalla oheisesta kuvasta näkyy Jämpti-koirankopin sisäinen rakenne hyvin. Kopissa on erillinen eteinen ja heiluriovella eristetty varsinainen koppiosa. Eteisessä ja koppiosassa on noin 15 senttiä korkeat kynnykset, jotka estävät talvipakkasten viimaa ja vetoa.

Jämpti koirankoppi
Minkä tahansa koirankopin puhtaana pitäminen on tärkeää. Jämpti-koirankopin avaaminen on helppoa. Avaamista helpottaa kopin toiseen päätyyn asennetut saranat. Koska koppi on kauttaaltaan muovinen, voi kopin pestä tarvittaessa vaikkapa painepesurilla.

Jämpti koirankoppi
Kopin takaseinässä on ilmanvaihtoaukko, jonka saa säädettyä sulkuläpällä kesällä avoimeksi ja talvella aukkoa voi tarpeen mukaan pienentää. Hienona yksityiskohtana aukko on suojattu verkolla, joten hyttyset eivät pääset koppiin.

Jämpti koirankoppi
Etuseinässä on puolestaan sisätilan lämpömittari.

Jämpti koirankoppi
Ympärivuotisen käytön kannalta huipputärkeä ominaisuus on, että kopissa on myös lämmitys. Patteri on teholtaan 200 wattia ja se on lämpösuojattu, joten koira ei polta itseään. Patterin viisimetrinen sähköjohto on suojattu muoviputkella ja se on viety kopin pohjan läpi.

Oheisesta valokuvasta kannattaa huomioida myös kopin lattian ja yläosan liitoskohdan huullos, joka estää viimaa pääsemästä koppiin ylä- ja alaosan välisestä saumasta.

Jämpti koirankoppi
Jämpti-koirankopppi käytännössä:
Kun koiratarha saatiin lopulta rakennettua, oli aika tutustua tarhaan koko porukalla. Lapset auttoivat parhaansa mukaan.

Jämpti koirankoppi
Ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisenä koppiin mönki tutustumaan perheemme parivuotias poika. Hän tuntui arvelevan, että koppi olisi uusi leikkimökki.

Jämpti koirankoppi
Koska Nala on ollut tähän saakka pelkästään sisäkoirana, on tutustuminen koppiin otettu ohjelmaan vähitellen ja pikku hiljaa. Vein koiran lepäämään metsästysreissujen jälkeen koppiin ja aloin myös ruokkia koiran tarhassa.

Jämpti koirankoppi
Laitoin koppiosaan Nalan lempipatjan ja eteiseen tuli väliaikaisesti vesiastia. Väliaikaisesti siksi, että rakentelen jossain vaiheessa vesi- ja ruokakupille pienen erillisen katoksen lähemmäs koiratarhan ovea.

Jämpti koirankoppi
Ja kas, koppi alkoi vähitellen kelvata!

Jämpti koirankoppi
Heilurioven käyttö tuntui olevan Nalalle alussa vähän hankalaa. Se ei tuntunut oikein tykkäävän selkää vasten haraavasta ovesta. Aika hyvin koira on tähän jo tottunut, mutta mitään kovin lennokasta liike ei vielä ole.

Jämpti koirankoppi
Nala on ollut nyt kahtena päivänä työpäivän ajan tarhassa. Eilen koira odotti tarhassa oviaukon kohdalla, mutta tänään Nala oli kopin katolla. Pikku hiljaa koira alkaa siis tottua tarhaelämään!

Lopuksi:
Jämpti-koirankoppi on kaikin puolin laadukas kokonaisuus. Näin koiran omistajan kannalta tässä kopissa tärkeintä on huolettomuus - se ei lahoa, sitä ei tarvitse maalata ja se on hyvin helppo pitää puhtaana. Mutta kaikkein tärkeintä tietysti on, että koira tuntuu kopissaan viihtyvän!

Olen löytänyt netistä pari moitetta kopista. Jotkut ovat moittineet kopin avaamismekanismia siitä, että kun kopin avaa talvella, valuu koppiin lunta. Siksi koppia olisi hyvä saada huollettua myös pelkän katon avaamalla. Minulla on tarkoitus pitää kopin ympäristö puhtaana lumesta, joten omassa käytöstä tästä ei ongelmaa tule. Joka tapauksessa tämä seikka kannattaa huomioida kopin sijoittelussa. Toisekseen jossain kerrottiin nuoren koiran pureskelleen kynnyksiä. Ehkä niihin olisi hyvä saada lisävarusteena metallilistat?

Jatko:
Nala saa alkaa viettää aikaansa tarhassa ja kopissa päivittäin. Teen varmasti viimeistään keväällä jatkotarinan pidemmän ajan käyttökokemuksistamme. Mietinnässä on, tarvitsisiko koira jotain virikkeitä tarhaan - ja mitä ne voisivat olla?. Kommentoi mieluusti tuohon alle, jos Sinulla on kokemuksia Jämpti-koirankopeista tai koiratarhan virikkeistä. Muutenkin sana on tietysti vapaa!

9 kommenttia :

  1. Meille hankittiin Poju-beaglelle Jämpti-koppi tällä viikolla. Muutaman päivän kokemuksella koppi vaikuttaa hyvälle ja koira viihtyy siellä hyvin. Vanha tuttu peti varmasti helpotti koppiin tutustumista. Ainoa pieni ongelma näyttäisi olevan näillä kosteilla syyskeleillä ikkunan ja oviläppien huurtuminen. Tarkkailussa on vaikuttaako siihen lämmityksen teho tai ilmankierto. Tällä hetkellä ilmanvaihtoaukko on täysin auki. Koppi ei muuten vaikuta sisältä olevan kostea. Vinkit kelpaa, mikäli toisilta löytyy kokemusta samasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Mukava, että muitakin Jämptin omistajia tulee mukaan :-)


    Ikkuna tosiaan näyttää välillä huurtuvan. Oviläppää en ole huomannut katsoa. Meillä huurtuminen oli voimakkainta eilen, kun aamulla käytiin lenkillä ja satoi vettä. Märästä koirasta haihtui vettä koppiin tietysti eniten.


    Tuuletusläppä on meillläkin täysin auki ja lämpöpatteri on vielä pois päältä. Varmasti patteri jo pienellä lämmöllä pistäisi ilmaa kiertämään niin, että kosteus poistuu ja huurtuminen vähentyy. Itselleni on vielä vähän mysteeri, mikä olisi sopiva kopin sisälämpötila koiran kannalta.


    Toivottavasti Poju viihtyy uudessa kopissaan :-)

    VastaaPoista
  3. Huurtuminen loppuu kun laittaa lämmöt päälle. Todettu juttu :)

    VastaaPoista
  4. Mä laitan vasta sitten päälle noille saksanterreille, kun alkaa päivälläkin olla pakkasta. Sillonkin saa olla minimillä vielä. Viime talvena taisi parit kovemmat pakkaset olla siinä keski asennossa, mutta muuten minimillä. Toki koirasta riippuvainen juttu, mutta kun pitää syksystä lähtien ulkona niin koira tottuu siihen viilenevän keliin. Vaikka on meilläkin toi yks rinsessa (joka on kyllä oikeasti uros :D) jolla on untuvapeitto kopissa ja lämmöt täysillä.... Sitä ei paljon ulkona näy, jos ei oo ihan pakko.

    VastaaPoista
  5. Mites on koirasi viihtynyt häkissä? Olisi mahdollisesti labbiksen hankinta edessä tässä keväällä ja koiraa tulise pidettyä työpäivät aitauksessa, olisi mukava tietää kuinka on sujunut.

    VastaaPoista
  6. Kyllä häkki ja ennenkaikkea koppi ovat olleet täysosuma. Koira on ollut koko talven häkissä työpäivien ajan silloin, kun muu perheen väki on ollut poissa. Tämä aika on normaalisti meillä kuutisen tuntia.


    Tämä talvihan on olllut erikoisen lauha, mutta tammikuun kovan pakkasjakson aikana ennätin todeta, että kopissa pysyy lämpö hyvin ja kopin patteri riittää reilusti pitämään kopin lämpimänä. Nyt kun helmi-maaliskuussa on oltu nollassa ja jopa plusasteilla, olen kytkenyt kopin kokonaan pois päältä.


    (Pahoittelut vastauksen viivästymisestä. Teknisiä ongelmia...)

    VastaaPoista
  7. Niin siinä näytti käyvän. Samalla tuli huomattua, että ainakin näin plussakeleillä lämpöpatteri on tosi tehokas. Kokeilin sitä viikonloppuna ja näillä säillä termostaatti saa olla lähes minimiasetuksissa.

    VastaaPoista
  8. Hei. Nyt kun aikaa on vierähtänyt niin minkälaiset kokemukset on kopista? Onko edelleenki hyvä?

    VastaaPoista
  9. Hei. Nyt kun aikaa on vierähtänyt niin minkälaiset kokemukset on kopista? Onko edelleenki hyvä?

    VastaaPoista

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla