24. helmikuuta 2012

Muistoja (1/3)

Ulkoilmaharrastaminen puri minua jo nuorella iällä. Löysin kaapista valokuva-albumin, johon oli kerätty huolellisesti valokuvia 80- ja 90 lukujen metsästys- ja kalastusretkiltä. Skannasin parhaat palat ja päätin tekaista näistä pienen tarinasarjan tänne blogiinkin. Nämä kuvat tuovat mieleen paljon huikeita muistoja "entisiltä" ajoilta.

Tästäpä se kaikki alkoi. Kuva on otettu vuonna 1980 tai -81 ja isän käsissä on ensimmäinen virvelihaukeni. Jos en ihan väärin muista, niin uistimena oli ruskeaselkäinen 8 cm Nils Master Invicible ja virvelinä musta Daiwan umpikela. Erityisesti muistan sen paniikkikelauksen, kun hauki kelattiin veneeseen. Kuvatessa minua näemmä kiinnosti haukea enemmän veneen ohjaaminen. Tuollainen ruskea vakosamettilippis olisi kyllä nykyäänkin aika hieno päähine!
erämuistoja hauki moottorivene

Maisema- ja muita tunnelmakuvia ei paljon näpsitty. Elettiin filmikamera-aikaa ja filmiähän piti säästellä, kun rullalla oli vain 24 ruutua kuvattavaksi ja taisipa se olla mukamas kallistakin. Joskus maisemiakin piti kuitenkin vähän kuvailla. Tämä kuva on mereltä vuonna -89, kun elokuussa oltiin haukijahdissa karikoiden reunoilla.
maisemakuva merimaisema

Kotitalon lähellä oli pienehkö joki, jossa oli oikein mukavasti harjuksia. Perhokalastus ja perhonsidonta oli tärkeä juttu nuorena. Harreja narrattiin varsinkin erilaisilla pintaperhoilla: Nalle Puh, Brown Sedge ja Europa 12 olivat kovaa kamaa. Kuvassa on 600 grammainen 38,5 senttinen harjus, jonka sain vuoden 1991 heinäkuussa. Aikojen eteneminen näkyy erityisesti vaatevalinnoissa - nykyään en farkuissa perhokalalle hevin menisi.
perhoharjus harjusjoki perhokalastus Harri

Vuodelta 1991 on myös tämä riekon ja metson saaliskuva. Metsosta muistan sen teettäneen kovasti töitä, kun se jäi haavakoksi ja juoksi edellä "satoja metrejä" - siltä se ainakin nyt tuntuu. Metsästysharrastukseni alkoi vuonna 1988. Siihen aikaan kausi eteni aina perinteisellä kaavalla: 10. elokuuta kyyhkyjahtiin, 20. elokuuta sorsien perään ja 10.9 eteenpäin pelkkää kanalintujahtia ja jäniksiä. Nykyään touhut menee tässäkin suhteessa vähän toisin: viime syksynä viimeinen sorsa tuli itsenäisyyspäivänä ja teerijahdissa kävin vain kahdesti.

Kirjoittelen seuraavassa tarinassa erityisesti kalastukseen liittyvistä muistoista ja kuvista. Sarjan kolmannessa tarinassa keskitytään sitten metsästykseen.

4 comments:

  1. Hienoja kuvia :)

    Jännää, että vuosikymmenet noissa näkyvät lähinnä vaatteissa ja ehkä vähän myös välineissä. Muuten nuo saattaisivat hyvin olla viimesyksyn kuvia. Eräkokemukset ovat selvästikin sukupolvia yhdistäviä asioita.

    Mielenkiinnolla odottelen seuraavia paljastuksia…

    VastaaPoista
  2. TapiolanTakamailla28. heinäkuuta 2012 19.49

    Vaatteissahan se tosiaan näkyy. Tuo alimmassa kuvassa oleva metsästyspuku on muuten vielä kaapissa ja varsinkin takki on ihan hyvässä kunnossa. Mutta suurin muutos on miehessä itsessään, kun kiloja on tullut lisää parisen kymmentä. Takki ei enää mahdu päälle.

    VastaaPoista
  3. Jos tämä oli se eka metso, niin muistan tilanteen varsin hyvin :)

    VastaaPoista
  4. TapiolanTakamailla28. heinäkuuta 2012 19.49

    Jeps, ensimmäinenhän se :-)

    VastaaPoista

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.