28. joulukuuta 2010

Loukkupyynti 2010

Vuoden vedellessä loppujaan niputetaan myös tämän syksyn loukkupyynnin huippuhetket yhteen. Tänä syksynä yhtään minkinloukkua ei ollut vireessä. Tympäännyin siihen hommaan hetkeksi, kun kevättulvat vei neljä loukkua rannoilta - oma moka tietysti, mutta harmitti silti. Tänä syksynä pyynnissä oli vain kaksi "Granlundilaista" supiloukkua, eli tavanomaisia verkkoloukkuja.

Kausi alkoi kerrassaan hienosti. Vietin elokuun 15. päivä jälkikasvun kanssa luontopäivää ja viriteltiin loukku pyyntiin yhdessä. Siinä samalla syötiin eväitä, kiikaroitiin lintuja ja ihasteltiin perhosia. Erilaisia täpläperhosia oli liikkeellä valtavasti - nähtiin jopa pari amiraalia. Viikkoa myöhemmin mentiin sitten taas yhdessä eväsretkelle ja tarkastamaan loukkua, niin sinnehän oli mennyt kettu! Kovin oli pieni penikka, mutta eipä se tässä tilanteessa isommin osannut harmittaa - ensimmäinen loukkukettu. Syöttinä oli sepelkyyhkyn perkausjätteet.
Kettu

Kovin on pieni poikakettu. Mutta oli kyllä valtavan kärtyinen tapaus. Hyökkäili verkkoon ja hampaat louskui koko ajan.
Kettuloukku

Tästä seurasikin pitkä hlijainen kausi, loukkuja piti vähän siirtääkiin ja kaikenlaista muuta tuuskaamista. Pari kissaa ja harakkaa meni loukkuun tässä välissä. Kunnes sitten lokakuun loppupuolella, 23. päivä, loukku taas rapsahti. Luulin kauempaa, että se sama harmaa pitkäturkkinen kissa olisi taas mennyt loukkuun, mutta siellä odottelikin supikoira. Supikoiran petti sorsan perkuujätteet. Supi loukussa

Pieni se oli tämäkin, mutta koolla ei näissä hommissa ole merkitystä.

Supi loukussa

Pysyvä lumi tuli näille maille jo marraskuun alussa, joten sen jälkeen oli helppoa seurata loukkujen ympärillä tapahtuvaa liikennettä. Kolmena yönä kettu kävi loukun lähistöllä, muttei mennyt sisälle. Lisäksi parina aamuna ajellessani töihin näin ketun alle 50 metrin päässä loukusta. Noina päivinä työpäivät tuntuivat erityisen pitkiltä, mutta eipä sekään sitten syöteistä kiinnostunut riittävästi. Nappasin loukut pois pyynnistä joulukuun alkupuolella, kun lunta alkoi olla turhan paljon.

Näiden onnistumisten myötä innostuin kyllä loukkupyyntiin niin, että tulin hankkineeksi lopetusaseenkin. Hankintaluvan saaminen onnistui kohtalaisen helposti. Paikallisesta aseliikkeestä olin jo silmäillyt valmiiksi Waltherin P22:ta, mutta mennessäni ostamaan sitä, oli kauppaan tullut hyväkuntoinen ja vähän käytetty Ruger MKII. Rugerin hienostunut työkalumaisuus vetosi minuun Waltherin muovista olemusta enemmän, joten ostin sitten sen.
Ruger MKII

Tulevaan kevääseen panostetaan nyt loukutusmielessä kunnolla. Teen menetettyjen minkinloukkujen tilalle uudet ja muutama päälle. Mutta tällä kertaa en ota riskejä tulvivien ojien kanssa. Lisäksi ajattelin tekaista Laitialan Supiloukun, joka on esitelty ainakin erinomaisessa kirjassa Rakentamisopas metsästäjille ja riistanhoitajille. Tuota kirjaa voi kyllä suositella kaikille metsien kulkijoille. Postailen näistä rakennusprojekteista myöhemmin lisää.

25. joulukuuta 2010

Armeijan aarrearkku

Käväisin paikallisessa armeijan ylijäämätavarakaupassa pitkästä aikaa juuri ennen joulua. Löysin sieltä mukavan arkun, josta saan patruunoille hyvän säilytyslaatikon. Se on siihen käyttöön tematiikaltaan ihan sopiva. Lisäksi se on lukittavissa, joten saapahan olla a-tarvikkeet kunnolla lukkojen takana. Arkun voisi entisöidäkin, mutta minusta tuo on tuollaisenaan oikein hieno.

Arkku on täysin toimintakuntoinen: kannen saranat eivät edes kitise, kannen stoppari toimii ja lukkokin toimii. Lukon toimintaa kokeilin pihdeillä vääntämällä, koska harmikseni avainta lukkoon ei kaupassa ollut. Osaisiko joku antaa vihjeitä, mistä tuohon sopivaa avainta voisi alkaa kyselemään? Vai onko viisainta panna avain suoraan sepän tehtäväksi? Alla muutamia kuvia arkusta. Lisäksi olisin kiinnostunut kuulemaan arkusta tietäviltä lisätietoja - näin erityisen oloisella arkulla on varmaan aikanaan ollut persoonallisia lempinimiä jne.

Arkun ulkomitat on 72x42x38. Painoa en punninnut, mutta on sitä ainakin reilu pari kymmentä kiloa. Kantokahvoja löytyy joka puolelta runsaasti. Täyteen pakattuna tätä ei yksinäinen lämäri, eli lääkintämies, niin vain siirtänytkään. Lukko, johon avainta kaipailen, näkyy tuossa arkun etuseinän yläreunassa.

Arkun alkuperäinen sisältö on merkitty armeijatyyliin selkeästi ja näkyvästi.

Kontiolahdelta se lähti ja Ilmajoelle päätyi. Osoitekortista ei päivämäärämerkintöjä löytynyt.

Kannesta löytyy kaksi erillistä pientä lokeroa ilmeisesti erilaisia asiapapereita varten. Lisäksi kannessa on myös hyvin tarkka kuvaus arkun alkuperäisestä sisällöstä, johon on kuulunut mm. pullollinen spriitä, instrumentteja ja erilaisia ohjekirjoja.

Arkkuun oli jäänyt osa näistä ohjekirjoista...

Kenttälääkintävarusteet vuodelta 1942

Lääkeluettelo vuodelta 1940. Arkussa oli myös Joukko-osaston Sairaspäiväkirja vuodelta 1964, josta löytyi eräänkin Onnin ja Toivon, sekä satojen muiden miesten, diagnoosit ja hoitotoimenpiteet. Onnille ja Toivolle oli määrätty Disperiiniä ja pari päivää VP:tä.

Tässä vielä harmillisen suttuinen kuva siitä lukosta, johon ei avainta löytynyt. Avaimen pitäisi olla siis pyöreä ja siinä pitäisi olla kolmion muotoinen reikä. Kolmion sivu on viisi milliä, aukon läpimitta 12 milliä.

23. joulukuuta 2010

Jouluaaton aaton koirajutut

Tässäpä heti tämän postauksen alkuun pitää kiittää teitä kaikki lukijoita viime aikojen kiinnostuksesta. Parhaina päivinä on lukukertoja ollut yli sata ja kaikkiaan tätä blogia on luettu reilusti yli 1500 kerta jo tähän mennessä - valtavaa. Samalla toivottaisin teille hyvää joulua ja entistä parempaa uutta vuotta!

Koirahommat on menneet viime aikoina oikein mukavasti. Yhteispeli koirien välillä sujuu mukavasti ja noutaja alkaa selvästi olla kotonaan. Metsää ja harjoituksia typykkä tarvitsee päivän mittaan ainakin kolmisen kertaa, jos tähän määrään ei ennätä, yön aikana touhutaan aina jotain pientä. Edelleen ollaan vältytty isommilta vahingoilta - ellei sellaiseksi lasketa emännän nahkakäsinettä, josta noutaja teki sormettoman pilkkihanskan.

Sain tuossa viikolla uuden puhelimen, Samsung Galaxy S:n. Sen valokuvaus- ja video-ominaisuudet on ihan kohtalaiset. Varsinkin, kun se on integroitu esim Picasaan ja Youtubeen, niin materiaalin jakaminen vekottimesta suoraan tätä blogia varten on varsin kätevää. Tämän postauksen materiaali onkin kuvattu tuolla uudella puhelimellani.

Metsälenkkejä on tehty tuossa lähimetsässä joka päivä. Useimmiten reissut vaan tapahtuu sen verran aikaisin tai myöhään illalla, että kuvia ei juuri ole saanut otetuksi. Tänään pääsin liikkeelle kuitenkin iltapäivällä niin, että sain otetuksi vähän kuviakin.


Olen ottanut nyt viime aikoina ihan perusharjoituksia - lähinnä istumista, paikallaan pysymistä ja luoksetuloa pillillä, käskyillä ja käsimerkeillä. Alla muutama video tämän päivän treeneistä. Jos kaistassa riittää, kannattaa videot tietysti katsoa HD:nä koko ruudulla.







Reissun jälkeen onkin aika ottaa rennosti

12. joulukuuta 2010

Sorsajahti 2010

Tämä kirjoitus tulee vähän myöhässä, kun sydäntalvi puskee jo päälle. Mutta on kuitenkin syytä vetää yhteen syksyn sorsajahdin antimet. Päällimmäisenä syksystä mieleen jäi vaikutelma, että sorsakanta oli tänä vuonna melko vaatimaton pariin aiempaan vuoteen verrattuna. Tähän johtopäätökseen tulin erityisesti siksi, että isoja muuttoparvia ei tänä vuonna juuri näkynyt. Tänne kertyy pohjoisemmasta muuttoparvia ja tavallisesti lokakuun alkupuolella ei ole ollut mitenkään tavatonta nähdä 1500-2000 sorsaa aamulennolla - siis vain nähdä. Tänä vuonna tuollaiset havaintomäärät jäi haaveeksi.

Myös saalismääräni pieneni. Sitä selittänee osaltaan myös aiempaa lyhyempi kausi. Se päättyi täällä jo marraskuun alkupuolella talven puskiessa päälle, kun edellisenä vuotena ammuin viimeisen heinäsorsani vasta itsenäisyyspäivänä. Aivan ilman saalista ei jääty kuitenkaan. Heinäsorsia tuli saaliiksi kaikkiaan 17. Lisäksi sain pari tavia, lapasorsan ja pitkästä aikaa tuli ammuttua myös telkkä. Kolmen heinäsorsan aamuja oli yhteensä kolme. Yksi mukava yksityiskohta kauden sorsajahdeista oli, että ohi tuli ammuttua vain kolmesti. Kaiken kaikkiaan onnistunut kausi.

Tämän syksyn sorsastukseen tein pari merkittävää varustehankintaa. Yhtäältä sain ostetuksi kaveriltani pienen jollan, joka oli hänelle tarpeeton, mutta minulle aivan huippuvehje. Se on sopivan pieni, että sen jaksaa nykäistä helposti vesille yksin missä vain, mutta sopivan tilava kuville ja muille varusteille. Lisäksi kasvatin houkutuskuvatokkaani parilla tusinalla UV-kuvia, joista kirjoittelinkin jo aiemmin. Niin ja ostinhan minä tälle syksylle uuden haulikonkin, Benelli M2:n. Se on ollut yksiselitteisesti hyvä ostos.

Nämä minun metsästysalueeni ovat oikeastaan pelkästään passijahteihin sopivia paikkoja. Pomppusorsia ei pääse hakemaan kaislikoista missään, kun kaislikoita ei ole ja toisaalta tiivis asutus estää metsästyksen monessa paikassa. Lisäksi iltalennon reitit eivät tyypillisesti osu pelipaikoilleni, joten keskityn enemmän aamulentoihin. Aamulento alkaa noin tunti ennen auringonnousua ja päättyy parisen tuntia sen jälkeen. Passijahdeissa korostuu houkutuskuvien oikea käyttötapa, pillityksen taito ja naamioituminen. Näistä minulla on tarkoitus kirjoitella myöhemmin talven mittaan yksityiskohtaisempia tarinoita.

Alla ollaankin alkukauden pillityspuuhissa ja suussa näyttää olevan Haydelsin TC02. Se on ääneltään ihan hyvä pilli ja helppo soittaakin, mutta en oikein pidä sen muotoilusta. Barrelin, eli rungon perä on turhan ohut. Siitä on vaikea pitää kiinni ja sen saaminen esille kantohihnastakin on nopeissa tilanteissa vähän konstikasta, kun se ei ole tasapainoisesti kantohihnassa erikoisesta muotoilusta johtuen.


Tuulisorsakin tuli ostettua kokeeksi. Sen käyttökokemukset jäivät kyllä varsin vähiin, kun parilla ensimmäisellä kerralla ei tuullut riittävästi ja sitten toinen siivistä tipahtikin jormasjärveen. Varasiipeä ei saanut maahantuojaltakaan. Menee siis jenkkitilaukseen ensi vuoden alkupuolella...


Kausi alkoi vähän yllättävästi lapasorsalla. Tämä kaveri oli varsin kiinnostunut pillistä ja kuvista ja samalla yllättävän epäluuloinen. Se lentää posotti ensin paikasta ohi kauempana jossain 300 metrin päässä, josta käänsin sen lentoreittiä pillillä. Sorsa kiersi lentäen passipaikkaa kolmesti ja samalla ränkätti kiihkeästi. Kierros kierrokselta se kuitenkin koko ajan lähestyi passia. Sitten se pudotti laskutelineet alas ja laskukiidosta sain sen napsaistuksi. Lapasorsan nokka on kyllä hupaisen iso.


Tässäpä onkin se jolla, josta oli jo yllä puhetta.


Kauden ensimmäinen heinäsorsa tuli nätisti uiden ampumahollille. Ilman pilliä ei tätäkään kaveria olisi saanut. Lintu oli uimareissulla vajaan puolen kilometrin päässä, jonne näin sen sattumalta kiikareilla. Sieltä se uida lipsutteli koko matkan pillin vetämänä ja päätyi eräksi.


Heinäsorsan siipipeili on aina yhtä kaunis.


Pohjoisen reissun tupla. Olin passissa melko leveän lahden suulla. Lahden perältä lähti ajomiehen ja koiran pöläyttämänä lentoon neljä heinäsorsaa. Menivät jo lahden suulla vastarannalla kohti ulappaa, mutta sain ne kääntymään pillillä ensin takaisin lahden perälle ja sitten kääntämään vielä suoraan kohti minua. Lentivät näppärässä muodostelmassa suoraan yli ja siitä samasta tilanteesta pudotin kaksi lintua.


Kuvasettiä vakipaikalta. Tuosta ei näy kaikki kuvat, mutta niitä on käytössä yleensä noin 30 - 60 kappaletta vähän riippuen ajankohdasta ja omasta aikataulustakin. Tästä kuvasta käy kuitenkin ilmi yksi tärkeä yksityiskohta: houkutuskuvat on hyvä ryhmitellä muutaman sorsan porukoihin ja niin, että niiden väleihin jää turvallisen oloisia ja riittävän isoja laskeutumispaikkoja. Amerikkalaiset puhuvat "landing zonesta".


Aamulennon kansallisromanttista usvamaisemaa

11. joulukuuta 2010

Koirien kimppakivaa

Noutajan tulon myötä alkaa myös omaan kaveripiiriin tulla mukavia uusia tuttavuuksia. Tänään käväistiin pienellä eväsretkellä lähes samanikäisen labbispojan ja sen emännän kanssa. Koirilla oli keskenään oikein kivaa. Ja toki koirien omistajillakin riitti tarinoitavaa. Oikein kiva tapa viettää pakkaspäivää.

Lenkki oli pituudeltaan vain kolmisen kilometriä, mutta koirat juoksivat vapaana lähes koko ajan. Näin koirille tuli matkaa tietysti moninkertainen määrä. Eipä siis ihme, että nyt illan suussa näyttäisi uni maittavan.

Retkellä tavattiin vielä pari muutakin noutajaa, joten lammen jäällä riitti tohinaa. Kamera, olosuhteet tai kameramiehen taidot kyllä vähän pettivät. Aamupäivällä oli kuitenkin vielä melko hämärää, joten kuvista tuli turhan tummia. Mutta kaipa näistäkin kuvista välittyy kuitenkin tunnelma ja sähinä.

Alussa vertailtiin hammaskalustoja.


Sitten otettiinkin jo vähän lähikontaktia.


Jostain löytyi jäänpalanen, jonka hallinnasta molemmilla oli omat ajatuksensa.


Näillä kavereilla näyttää olevan kaksi liikkumistapaa, juokseminen ja juokseminen kovaa.


Yhtäkkiä noutajia putkahtikin jostain pari lisää


ja juoksukisathan siitä seurasi.


Välillä piti toki ottaa vähän painiotteluitakin.


Joukossakin voi olla hetken yksin...


Päivän taiteellisin asento

8. joulukuuta 2010

A-koe koulutus Ähtärissä 6.12.2010

Minulle tarjoutui mahtava tilaisuus itsenäisyyspäivänä osallistua kuunteluoppilaana Ähtärissä järjestettyyn NOME-A koulutukseen. Aloittelevana noutajaharrastajana olin tietysti vähän huuli pyöreänä osaavien kouluttajien, hienojen koirien ja innostuneiden harrastajien hulinassa. Vaikka monet asiat olivat uusia ja ihmeellisiä, päivä ei tarjonnut mitään aivan mahdottomia yllätyksiä. Ihan järkiperäistä toimintaa se näytti olevan. Harmikseni kameran akkujen kestävyys oli pakkasella surkea, joten kuvaamiset jäi melko vähiin. Pitäisi pitää kameraa takin alla lämpimässä.

Noutajien kokeita on kolmea erilaista tyyppiä, A, B ja WT. Näiden eroihin voi kukin tutustua tarkemmin Suomen Noutajakoirajärjestön sivuilla. NOME-A koetyyppi painottaa koiran hyvää käytöstä ja toisaalta tässä koetyypissä koirat pääsevät noutamaan oikeaa riistaa. Aamu alkoi ohjaajien esittelyllä ja neuvonpidolla koko porukalle.


Päivän harjoitukset alkoivat kohtalaisen yksinkertaisella kylmän, eli pakasteesta otetun, riistan noutoharjoituksella. Avustaja heitti linnun ilmaan koiralle selvästi näkyvään paikkaan, samalla toinen avustaja ampui ilmaan ja koira teki luvan saatuaan noudon. Tällä harjoituksella kouluttajat saivat käsityksen koirakoiden tasosta ja kyvyistä. Toki tässäkin harjoituksessa osa suoriutui hyvin, osa vielä paremmin.


Alueella oli aikaisemmin viikonlopun aikana pidetty varsinaiset kokeet, jonka jäljiltä fasaaneja oli metsässä vielä varsin runsaasti. Näitä jahdattiin ja noudettiin "pomppulintumetsästyksellä" metsässä ja passiketjulla.

Pomppulintujahdissa koirat, ohjaajat ja kuunteluoppilaat liikkuivat leveänä ketjuna ja ampujat kulkivat etumaastossa aivan upeasti toimivien kanakoirien kanssa. Kun maastoon oli saatu riittävästi lintuja haettavaksi, kouluttajat antoivat luvan koirakoille vuorollaan suorittaa noutoja. Tällä tavalla harjoitettiin osin vapaata riistan hakemista ja osin linjanoutoa. Passiketjussa koirat olivat ohjaajineen pellolla kohtalaisen etäällä metsästä. Metsän puolella ajomiehet pöläytteli lintuja lentoon ja ampujat metsän rajassa hoitivat hommansa. Sen jälkeen taas noudettiin. Tässä harjoituksessa keskityttiin erityisesti linjanoutoon ja koiran ohjaamiseen hakualueelle. Alla olevassa kuvassa ollaan siirtymässä iltapäivän passipaikoille.


Kaikkinensa tuo harjoittelu näytti tosiaan varsin järkevältä toiminnalta ja on varmasti erittäin mielenkiintoista päästä tähän lajiin sisään. Ajattelen kuitenkin edelleen asioita metsästystä painottaen. Syksyisin keskitytään siis jatkossakin metsästykseen täysillä ja muina aikoina paneudutaan harjoituksiin. Sopivan tilaisuuden tulleen voidaan käydä kisaamassa. Sen verran kilpailullinen tiedän olevani, että kisoihin ei lähdetä hakemaan "vain" tulosta, vaan hyvän suorituksen on tultava - ja vielä helposti.

Mutta toisaalta, kun noita eri koetyyppien sääntöjä, virheitä ja muita ohjeita on lukenut, ei niistä löydy juuri mitään sellaista, joka olisi "oikean metsästyksen" kanssa ristiriidassa. Siten koen ihan hyväksi osallistua ja harjoituttaa noutajaa koetilanteiden mukaisilla harjoitteilla.

6. joulukuuta 2010

Koiran elämää

Nyt on kulunut jo lähes parisen viikkoa siitä, kun noutaja tuli meille. Toisaalta aika on mennyt kuin siivillä, mutta samalla tähän aikaan mahtuu paljon yllätyksiä ja erinäisiä suunnittelemattomia tapahtumia. Käyttölinjaisella labbiksella näyttää olevan öisin vähän tylsää - aikaa on kulutettu mm. pöllyttämällä Nessu-paketteja pitkin olohuonetta. Mitään kallista tai tärkeää ei ole kuitenkaan särjetty. Jos koira pysyy noissa nenäliinoissa, niin hyvä niin. Nyt parina viime yönä ei ole huomattu mitään vähäisiäkään tuhoja.

Tänä aikana koirat ovat jo selvästi tottuneet toisiinsa hyvin. Ne syövät samalta lautaseltakin kohtalaisen sopuisasti, jos sattuu jäämään päivälliseltä jotain tähteitä. Samalla nuori noutajatyttö jo haastaa terrieriä aina vain rajumpiin leikkeihin ja terrierin johtajuus alkaa olla koetuksella. Eräänäkin päivänä metsässä se nappasi terrierin hartoista ilmaan ja terrieri vaan vinkui ja alistui - näin ei ole käynyt sille pentuaikojen jälkeen ikinä. Joka tapauksessa tärkeintä on tässäkin, että työpäivät kahdestaan näyttäisi menevän hienosti.

Alla muutamia kuvia menneeltä viikolta:

Metsän haamu:
Labradorinnoutaja metsässä

"Telmitäänpä vähän yhdessä"
Borderterrierin tanssi

Ei meinaa kameralla pysyä mukana näissä painimatseissa aina
Labradorinnoutajan ja borderterrierin paini

Vauhti on mahdoton, lumi pöllyää ja tanner tömisee. Siitä on monta vuotta, kun terrierivanhus on kirkunut omaa persoonallista ajovinkuaan.


Välillä on oltu liikkeellä myös ihan vaan kahdestaan


Löydettiin kauriiden makuupelto. Niitä oli ollut paikalla melkoinen tokka - laskin alueelta 14 makuupaikkaa. Tuo kameraa lähinnä oleva makuu on hupainen, kun siitä näkee kauriin pötköttäneen kyljellään jalat suorina.


Viikonloppuna yritettiin katsella vähän rusakoita, variksia ja harakoita, mutta eipä tullut kohdalle. Minä kävelin ehkä sellaisen nelisen kilometriä, mutta koirakaveri hönttäsi metsässä varovaisesti arvioiden nelinkertaisen matkan. Väsähti koiraraasu loppureissusta siihen revittelyyn ja kulki kiltisti perässä minun polkemalla polulla. Se sai pariin kertaan aika voimakkaat vainut jostain. Ehkäpä nuo kauriit oli vielä lähistöllä.


Pitkän metsälenkin jälkeen olikin kiva rentoutua vähän järsimällä luuta. Näyttää tykkäävän rustoluista yli kaiken.