28. marraskuuta 2010

Viikon mediahuomioita

Lyhyet kommentit viikon mediatarjonnasta. Edellisen viikon jaksot Erätulita ja Eräkuksasta jäi kommentoimatta työmatkojen ja muiden kiireiden vuoksi, joten tässä lyhkäiset kommentit kahden viikon Eräkuksista. Edellinen Erätulilla oli ehtinyt jo poistua Areenan tarjonnasta, joten se jäi näkemättä.

Eräkuksan edellisessä jaksossa oli Jarmo Mäkinen haulikko-ostoksilla saatuaan metsästyskortin suoritetuksi. Laulumaan Markku oli puolestaan kanakoirajahdissa Kuusamossa - on siellä isot alueet liikkua ja metsästellä. Ari Paataja kävi uistelemassa Rautua Kilpisjärvellä ja saalistakin tuli. Arilla on mahtavan pikkupoikamainen ilo ja riemu päällä, kun saalista tulee. Hyvä jakso.

Tämän viikon Eräkuksa oli puolestaan itselleni tylsempi. Siinä oltiin Lohjajärvellä kalassa laulavien kalamiesten kanssa. Heikki Järvinen puolestaan kävi Puumalassa pohjanpystykorvien kanssa kanalinnustamassa. Saalis jäi Järviselle täysin epätyypillisesti nollaan.

Mutta viikon mielenkiintoisin televisio-tapaus oli Erätulilla kakkoselta. Siinä oltiin kettujahdissa Mustasaaressa ajokoirien ja luolakoirien kanssa. Hieno kuvaus tästä vaativasta lajista. Jakson kruunasi myös onnistunut passitus, kun kettu meni ajon jälkeen louhikkoon. Lisäksi Peltsi yöpyi lumikammissa. Hieno pätkä! Kakkoselle alihankinta juttuja tekevä Sus Productions näyttää osaavan hommansa hyvin.

Ja sitten jotain muuta: maakuntalehdistä saatiin lukea viikolla Kauhavan villisikajahdista. Mitenkään syyllistämättä tätä tarinaa tai siinä mukana olleita, en kyllä ymmärrä villisian nykytilannetta Suomessa. Näyttää nimittäin olevan niin, että heti kun alueella tulee havainto possusta, on koko kylä sitä jahtaamassa. Villisiasta saataisiin uusi hieno metsästyskohde, kunhan kannan annettaisiin kehittyä jokunen vuosi.

Artikkelissa todetaan, on villisika "viimeinen lainsuojaton". Tämähän ei ole varsinaisesti totta, sillä metsästyslain 20§ toteaa, että "Metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu". Miten tämä toteutuu villisian suhteen? Ei mitenkään. En ymmärrä vasta-argumentteja viljatuhoista - pärjätäänhän sitä Ruotsissa ja Virossakin kohtalaisen valtavien villisikakantojen kanssa.

27. marraskuuta 2010

Pieni metsälenkki koirien kanssa

Flunssa läsähti päälle, mutta piti lähteä kuitenkin pienelle lenkille koirien kanssa. Käveleskeltiin noin kahdeksan kilometriä metsäteitä ja pellon laitamaita. Kovasti on vielä hirviä jäljellä. Muutamat kauriin ja ketun jäljet näin myös - ja jäniksiä & rusakoita on jälkien perusteella myös runsaasti. Niille olisi tarkoitus viedä vähän heiniä ja aiv-rehua huomenissa.

Alkaa noiden koirien yhteiselo onnistua yhä paremmin. Varsinkaan vapaana metsässä niillä ei ole keskenään mitään ongelmia. Välillä jahtasivat toisiaan ja vähän painivatkin. Välillä sitten touhusivat omiaan: noutaja tutki mm. jäniksen jälkiä ja terrieri tonki kivien alustoja. Kotona koirat ovat enimmäkseen kohteliaan välinpitämättömiä toisellensa.

Alla vähän kuvia lenkiltä.

"Mihinkäs sinä oikein jäit? Tuuppa hopusti, tuolla edempänä on kuule jäniksen jäljet!"
labradorinnoutaja juoksee

Välillä leikittiin kissaa ja hiirtä, jossa roolit vaihtui koko ajan.
Noutaja ja terrieri leikkii

"Ota kiinni, jos saat!"
labradorinnoutaja ja borderterrier kisailee

"Hei kuuleppa nyt, tuo musta koira on ihan mahoton. Ei sitä pääse pakoon, eikä sitä saa kiinni."
Noutaja ja terrieri leikkii

"Hei katoppa tuonne pellonlaitaan. Siellä on joku kumma."
borderterrieri kivellä

Totta tosiaan. Hangestahan nousee sarvipää.
Labradorinnoutaja pellonlaidassa

26. marraskuuta 2010

Meille tuli koira!

Reilu pari viikkoa sitten kerroin, että meille on tulossa noutaja. Torstaina se sitten tapahtui - meille todella tuli noutaja. Reissuun lähdin jo keskiviikkona iltapäivällä töiden jälkeen. Matkaan mennä pyörähti yllättävän paljon aikaa: oli liukasta, päivä pimeni illaksi, luntakin tuprutti välillä ja alla nastarenkaiksi joskus kutsutut sliksit.

Kaveri selvästi muisti minut aikaisemmalta vierailulta. Tervehdys oli pihalla sen verran ystävällinen, että sitä oltiin selvästi jo vanhoja tuttuja. Ilta meni poristessa isäntäperheen kanssa ja siitä valuttiin sitten joskus yhdentoista maissa paikalliseen majataloon nukulle. Koira otti tilanteen kohtalaisen rennosti ja nukahti sängylle jo siinä vaiheessa, kun minä vasta järjestelin kamppeitani.
labradorinnoutaja rentoutuu

Torstaina lähdettiin ajelemaan sitten kotiin päin. Olin ostanut turvavöihin kiinnitettävän turvavaljashimmelin. Sen pukeminen oli kyllä vähän konstikasta, mutta toimi autossa oikein hyvin. Tuo turvavyösysteemi antaa koiralle kohtalaisen hyvin liikkumavapautta. Voi nousta seisomaan ja olla istualtaan, kun lenkki liukuu turvavyössä. Mutta kyllä tuo kännyn kamera ottaa sitten ärsyttävän suttuisia kuvia...
labradorinnoutaja matkustaa

Kotona oli sitten vastaanottokomitea vastassa. Terrierin pösilö kävi näyttämässä nuoremmalleen heti, että kuka kukin on. Tästä tilanne onneksi lieventyi melko pikaisesti. Nyt tänään perjantaina koirat olivat vapaana lähimetsässä ja ottivat jo mukavia juoksuleikkispurtteja. Paljon tässä koirien välisessä ystävyydessä on kuitenkin vielä tekemistä, että olisivat luontevasti keskenään.

Tässä sitä ollaan jo uuden paikan nurkat nuuskittu ja otetaan rennosti.
labradorinnoutaja rentoutuu

Tästä olohuoneen nurkasta ei alunperin pitänyt tulla parkkipaikkaa, mutta typykkä valitsi paikan itsekseen, kun halusi olla minun vakinojatuolin vieressä. Laitettiin patja sitten siihen ja paikka näyttäisi olevan heti oikein tykätty.
labradorinnoutajan oma paikka

Kaikkineen nämä pari ensimmäistä päivää ovat menneet oikein hienosti. Toki meillä on paljon tekemistä ja opettelemista yhdessä. Huomenna päästään sitten ensimmäisen kerran vähän pidemmälle metsälenkille. Lentsu meinaa pukata päälle, mutta ei sovi antaa sen häiritä.

16. marraskuuta 2010

Kyyhkyjahti 2010

Tätä postausta kirjoittaessa marraskuu on jo pitkällä, joten kyyhkykauden loppumisesta alkaa olla jo jonkin aikaa. Täälläpäin sepelkyyhkyjä on kohtalaisen runsaasti, joskus jopa paljon. Ne lähtevät massamuutolle syyskuun puolen välin tienoilla. Silloin voi nähdä jopa tuhansia lintuja aamulennolla. Harvalukuisena kyyhkyjä näkee vielä pitkälle lokakuuta.

Kyyhkysten lentorytmi vaihtelee kauden mittaan melkoisesti. Aamulento on alkukaudesta kiivaimmillaan hyvin varhain, reilu tunti, ennen auringon nousua. Aamulennolla on myös "paluulento" ruokailupaikoilta takaisin päivälevolle noin puolitoista tuntia auringon nousun jälkeen. Tämä aikataulu myöhäistyy kauden mittaan ja öiden kylmetessä niin, että syyskuussa aamulento onkin jo reilusti auringon nousun jälkeen. Iltalento on puolestaan kohtalaisen aikaisin iltapäivällä kahden maissa jatkuen noin klo 17 saakka. Iltalennon aikatauluissa ei ole selvää piikkiä, eikä aamulennon kaltaista yhtä selvää muutosta kauden mittaan.

Kauden alku elokuussa on jopa kohtalaisen hiljaista aikaa, kun linnut ovat hajallaan metsissä mustikassa ja samalla pellot on vielä laajalti puimatta. Osa kyyhkyistä on vielä silloin pesintäpuuhissakin. Siksi en ammu alkukaudesta yksittäisiä vanhoja lintuja lainkaan. Puinnit alkavat toden teolla vasta noin 20. päivä elokuuta, jonka jälkeen linnut alkavat pakkautua pelloille ja parveutua. Alueella on kohtalaisen laajalti peltoja, joten puintia ja ruokapaikkoja riittää pitkälle syyskuulle.

Olen kyllä sitä mieltä, että kelien puolesta kyyhkyset voisivat viettää täällä aikaansa pidempäänkin, mutta syyskuun puolesta välistä alkaen pelloilla aloitetaan kyntöhommat, joten ruokatarjonta alkaa vähitellen huveta. Ensi syksyn suunnitelmissa onkin jatkaa kyyhkykautta perustamalla kunnolliset ruokintapaikat. Parasta tietysti olisi, jos löytäisi jokusen peltoaarin kylvettäväksi herneelle. Ehkäpä myös hakkuuaukoille voisi kokeilla herneen kylvämistä.

Kun ruokintoja ei toistaiseksi ole ollut, niin olen tehnyt enimmäkseen peltokuvastusta ja istun myös parilla lentoreitillä. Kunnollisia lepopuupasseja en ole vielä löytänyt. Peltojen reunamailla istuessa saa samalla hienon tilaisuuden tarkkailla luontoa muutenkin. Isojen lintujen muutto on hieno näytelmä ja aamuisin kyyhkypassissa voi kuulla kettujen hakkumista ja nähdä mm. hirviä ja kauriita. Erään syyskuisen iltalentopassin pilasi lähes kokonaan paikalle osunut hiirihaukkanaaras. Se ei millään uskonut, että muovisesta kyyhkyn houkutuskuvasta ei saa iltapalaa. Hieno lintu.

Tänä kautena kävin kyyhkyjahdeissa oikeastaan niin kauan, kun niitä maisemassa riitti. Saalismäärän osalta jäätiin karvan verran alle parinkymmenen, mutta vastaavasti nollareissuja ei ollut kuin muutama alkukaudesta. Pari haavakkoa jäi harmittamaan, jotka asiansa osaava noutaja olisi varmasti hoitanut... Kaikkinensa hyvä kausi.

Alla jokunen kuva kauden tilanteista ja tunnelmista.

Naamioituminen on onnistuneen kyyhkyjahdin tärkein elementti. Tottakai paikan pitää olla oikea, kuvien oikein aseteltuna suhteessa aurinkoon ja tuuleen nähden ja monen muunkin elementin pitää olla kohdillaan. Naamioituminen mahdollistaa sen, että tarkkanäköiset kyyhkyt tulevat riittävän lähelle.
kyyhkyjahdissa maastoutuneena

Värkkäsin kesällä naamiointiverkkoon kiinteät tolpat, joiden avulla saan kotuksen pystyyn mihin vain. Tämä systeemi toimi muuten hienosti, mutta harjateräs oli turhan raskasta kannettavaksi. Vaihdoin ne myöhemmin alumiiniputkiin.
kotus

Tämä kuusen alunen oli syksyn parhaita passeja. Kuusen latvassa on vartiolintu, joka on nostettu korkeuksiin onkivavalla. En pidä vartiolintua välttämättömänä, mutta hyvänä lisänä. Se näkyy kauas ja olen kyllä vakuuttunut siitä, että se osaltaan vetää lintuja puoleensa.
passipaikka

Sama kuusen aluspassi ilman verkkoa.
kuusenaluspassi

Ja pitihän se tietysti tuo terrierikin olla mukana reissuilla. Tämä kaveri ei kyllä ymmärrä noutamisesta juuri mitään. Saapahan touhuta pensaikossa vapaana.
kyyhkysaalista

Tämä Motonetin Otso-kassi oli syyskauden paras varustelöytö. Se on juuri sopivan kokoinen, että sinne mahtuu kaikki oleellinen kampe matkaan ja samalla sopivan pieni olalla kannettavaksi. Eikä maksanutkaan kuin vain kympin. Vettä kassi ei pidä ja halpisvetoketjut varmaan hajoavat ensimmäisenä. Ostin näitä kasseja varastoon muutaman ylimääräisen.
otso-kassi motonetistä

14. marraskuuta 2010

Tämän blogin kommentointiongelmista

Minulle on kantautunut tietoja, että jostain syystä postauksien kommentit eivät tulisi perille. Tätä kokeiltiin pienellä porukalla nyt viikonlopun aikana ja totta tosiaan - jostain syystä kaikki lähetetyt testikommentit eivät saapuneet minulle tarkastettavaksi. Pienen selvittelyn jälkeen selvisi, että ongelma liittyy jotenkin tämän Bloggerin sisäisiin mekanismeihin. Kokeilen nyt erilaista kommentointitapaa. Mikäli kommentointiongelmat jatkuvat, pyytäisin ilmoittamaan asiasta.

Isänpäivän lenkki

Isänpäivän aamu valkeni aurinkoisena ja aamukahvien, lahjojen ja itsetehtyjen korttien ihastelujen jälkeen päätettiin lähteä koko perheen voimin katsomaan eilistä supikoirapaikkaa. Samalla käytiin tietysti tarkistamassa loukut, jotka ovat pyytäneet toistaiseksi tyhjää. On siinä alueella tosin kettu ja supikoira liikkunut jälkihavaintojen perusteella, joten toivoa on.

Paikallista perinnemaisemaa. Harmi, että heinäladot on katovaa kansanperinnettä. Eikös EU:lla ollut tähänkin joku projekti, että pidetään ladot pystyssä? Pelastettavaa riittäisi täälläpäin.
latomaisema

Ja sitten liikkeelle. Minä menin koiran ja haulikon kanssa edeltä, jos vaikka saarekkeen laidassa osuisi heti jotain kohdalle - eipä osunut...
pienpetomies ja koira

Pomppurusakoista ei ollut tietoakaan, mutta muuten saarekkeella oli ollut vilkas yö. Taustalla näkyy minun, hirven ja supikoirien jälkiä.
jälkimaisemaa

Koirastakin näki, että nyt hajut kohdillaan. Jokainen kivenalunen ja painanne piti tutkia tarkoin. Kyllä tuosta sohvaperunasta olisi saanut hyvän pienpetokoiran, jos olisi aikanaan ollut mahdollista sitä siihen treenata.
borderterrieri lumessa

Täma aukko oli ihan näkyvästi ja ihmisenkin nenään osuvasti supikoirien päämajan suuaukko. Koira kävi aukosta pari kertaa niin syvällä, että häntää ei näkynyt. Sitä kauemmas en uskaltanut sitä päästää, kun paikassa ei voi kaivaa perään eikä muutenkaan auttaa koiraa mitenkään. Alueella on kohtalaisen kova mäyräkanta ja sen kanssa ei viitsi koiraa revityttää tai pahimmassa tapauksessa tapatuttaa. Tiedän, että tälle louhikolle on ainakin yksi terrieri jäänyt.
borderterrieri luolansuulla

Ilma oli mitä hienoin. Lopulta jätettiin supikoirahommat taakse ja syöpäistiin eväät. Mukava pieni perheretki isänpäivän kunniaksi.
metsämies marraskuussa

13. marraskuuta 2010

Ulkoilua lauantain ratoksi

Aamu valkeni kohtalaisessa lumisateessa ja takaraivossa jyskyttävä päänsärky muutti vähän päivän suunnitelmia. Oli nimittäin tarkoitus lähteä heti aamusta katselemaan rusakoita. Pääsin matkaan vasta puolen päivän jälkeen. Saalista ei tullut, mutta päänsärky jäi metsään ja ihan mukavia havaintoja tuli kuitenkin.

Yöllisiä rusakon jälkiä alla olevassa kuvassa. Harmi, ettei ollut jäänyt päivämakuulle tähän saarekkeeseen. Seurasin jälkiä aikani, kunnes menivät seuran rajojen yli vihollisen puolelle.
Jäniksen jäljet

Yllätyksekseni myös minkki oli käpsytellyt alueella. Tästä paikasta on linnuntietä kolmisen kilometriä isommille vesistöille - ojia pitkin ainakin viitisen kilometriä.
minkin jäljet

Hetken päästä löysin toiset jäljet. Seurasin jälkiä noin vartin. Karkuutin sen kuitenkin niin, että en päässyt edes näkemään koko pitkäkorvaa. Kumma juttu, kun oli kuitenkin nollakeli - silloinhan jänikset ja rusakot on rauhallisimmillaan.
Rusakon jäljet

Näinpä reissulla myös joutsenia. Ennätin aivan viime hetkellä kaivaa kameran laukusta ja näpsäistä tämän kuvan.
Joutsenia marraskuussa

Ja olihan minulla koirakin matkassa. Sainpahan pitkästä aikaa borderterrierillekin oikein sen omia töitä, kun käytiin penkomassa parit ladonaluset. Toisessa oli jotain erityisen kiinnostavaa, kun kaveria ei meinannut saada sieltä millään pois. Koska ladon alle ei mennyt jälkiä mistään, arvelin siellä luuraavaan mäyrän.
borderterrieri

Mutta alla olevan kuvan metsäsaarekkeella oli aivan varmasti supikoiria. Jälkiä oli niin, että siinä on varmaan useampikin suppana. Eipä vaan löydetty sitä kiven alusta, missä ne luurasivat. Touhuttiin siinä parisen tuntia. Koirakin oli aivan kuumana hajuista, mutta ei vaan löytynyt. Tuo saareke on rakentunut viereisiltä pelloilta siiretyistä kivistä. Siksi sopivia supikoiran piiloja on aivan vieri vieressä. Tämä olisi aivan loistava paikka loukulle. Se on kuitenkin niin syrjässä päivittäisiltä vakioreiteiltä, että kokeminen olisi turhan työlästä.
peltosaareke

Siirryin sitten vähitellen rannalle katsomaan, olisiko vakiopaikoilla minkki liikkunut. Olin vähän yllättynyt, kun en löytänyt yhtään minkin jälkiä.

osmankäämejä vedessä

Päivän anniksi jäi siis kokemusta, jokunen kilometri liikuntaa ja valokuvia. Kiva päivä.

Viikon mediahuomioita

Lyhyesti
Tällä viikolla uutiskynnyksen ylitti pari mielenkiintoista uutista riista- ja kalatalouden piiristä. Lisäksi on saatu viikottainen hörppy Jimin Eräkuksasta ja istuttu Kakkosen Erätulilla. Tässä lyhyet huomiot viikon media-annista.

Ylen paikallisuutiset Pohjois-Karjalasta kertoivat metsästäjien kurssittamisesta oikeaoppisen lihan leikkauksen ja käsittelyn alkeisiin. Tämä on minusta aivan mahtava projekti ja toivon, että tämä leviäisi muuallekin Suomeen. Tilat monella metsästysseuralla on jo kunnossa, kun EU-rahalla on rakennettu lahtivajoja. Tämän koulutuksen avulla lahtivajoista alkaisi tulla ravintolakelpoista raaka-ainetta.

Yle kertoi myös merimetson ruokailutottumuksista
. Tästä oli saatu uutta tietoa saaristomerellä tehdyissä tutkimuksissa. Johtopäätökseni uutisen perusteella ovat melko itsestään selviä - merimetson kantaa ja sen leviämistä on pakko alkaa rajoittaa metsästyksellä. Tällä menolla merimetsosta tulee todellinen uhka yhä pienenevälle ammattikalastajien joukolle. Tätä elinkeinoa haittaa jo nyt voimakas hyljekanta, puolalaiset pitkäsiimapyytäjät ja kohtalaisen tiukat pyyntirajoitukset.

Televisiossa oli myös taas viikottaiset jaksot kakkosen Erätulia ja Jimin Eräkuksaa. Tällä kertaa käsitellyt aiheet eivät olleet minun kannalta kovinkaan kiinnostavia. Toki arvostan Erätulilla esiteltyä ammattikalastajien arkea. Ja hirven houkuttelu naakimalla on upea taito. Ne eivät nyt vaan satu olemaan oman harrastuksen keskiössä. Eräkuksan tarinat Oulujärven hauenuistelusta ja Viron sikajahdista olivat myös oman kiinnostuksen ulkopuolella. Kaikesta huolimatta molemmat ohjelmat tarjosivat taas leppoisaa ja hyvin tehtyä ajankulua pimenevään arkeen.

11. marraskuuta 2010

Pieni mielipidekysely tämän blogin sisällöstä

Tapiolan takamailla-blogia on nyt yhdentoista päivän aikana luettu 173 kertaa! Tämä on huikea määrä ja olen tästä iloinen ja otettu. Olisin kiinnostunut tietämään toiveitasi tämän blogin sisällöstä. Tekaisin tuohon oikean laidan palkkiin pienen kyselyn, jonka avulla toivon saavani vähän kuvaa siitä, mikä sisältö kiinnostaa erityisesti sinua.

Olen tehnyt otsikkotason suunnitelman asioista mistä ajattelen tekeväni postauksia tähän blogiin. Listassa on jo nyt noin 40 tarina-aihetta. Osa tarina-aiheista on pieniä yksittäisiä tarinoita, osa isompia ja jatkuvaluonteisempia kokonaisuuksia. Silti tämän postauksen kommentteihin voit mieluusti lisätä omia ehdotuksia ja toiveita sisällön suunnasta.

10. marraskuuta 2010

Varuste-esittely: Flambeau UVision -sorsan houkutuskuvat

Tässä postauksessa kertoilen kokemuksiani Flambeaun UVision -heinäsorsan houkutuskuvista. Näiden kuvien erikoisuus on, että ne heijastavat ultraviolettivaloa. Mitä iloa ja hyötyä tästä sitten on - vai onko mitään? Siitä tuonnenpana.

On tieteellisesti todistettu, että linnut näkevät ultraviolettivaloa. Näin lintujen aistima maailma on täysin erilainen meidän ihmisten kokemasta ympäristöstä. Ensimmäisenä houkutuskuvavalmistajana tämän on kaupallistanut Flambeau. UV-maaleja valmistaa amerikkalainen Twilight Labs, Inc, jolta Flambeau on ilmeisesti lisensoinut maalit yksinoikeudella. Twilight Labsilta voi tosin myös ostaa näitä maaleja valmiina maalisetteinä esim heinäsorsalle, mutta toimittaminen USA:sta Eurooppaan tuntuu olevan vähintään vaikeaa, ellei mahdotonta.

Foorumeilla tähän ideaan on suhtauduttu kahtalaisesti. Yhtäältä jotkut pitävät tätä toimivana, vähintään kokeilemisen arvoisena juttuna. Toiset pitävät tätä taas vain uutena temppuna rahastaa pöljilta rahat pois. Itse tutustuin tähän aiheeseen netissä jo parisen vuotta sitten, eli mikään aivan uusi asia ei ole kyseessä. Mielestäni UV-valolla otetut valokuvat ovat vähintäänkin kiinnostavia. Heinäkuussa huomasin Knutsondecoys.comin alennuskamppiksen (joka on päällä vieläkin). Lisäksi sorsankuvasettiäni oli muutenkin tarkoitus laajentaa, niin tilasin näitä pari tusinaa testiin.

Periamerikkalaiseen malliin Knutson on hidas vastaamaan sähköposteihin, joten soittelin kauppaan ja sovin käytännön kuviot siinä. Paketti tulikin perille viikossa. Tällä kertaa tilaus jäi tulliin, joten se piti käydä lunastamassa. Tullimaksua ja alvia kertyi muutama kymppi, joten kuvakohtainen hinta ei kohonnut merkittävästi. Kokonaishinnaksi toimituskuluineen kertyi noin 4,5 euroa per kuva. Kotona tutkin paketin sisältöä tarkemmin ja hyvältähän ne näyttivät.

UVision sorsa

Käytin näitä kuvia koko syksyn sorsajahdeissani ja testituloksia alkoi kertyä. Täällä päin sorsien aamulento on kiivaimmillaan noin tunti ennen auringon nousua, eli silloin kun aurinko alkaa kajastamaan hiukan horisontin takaa. Tuohon aikaan on siis käytännössä vielä pimeää. Aikaisempina vuosina tavallisilla kuvilla ei ole ollut aamun sarastuksen aikaan mitään merkitystä. Toisin on näiden UV-kuvien kanssa.

Alla oleva kuva on lokakuun puolesta välistä. Aurinko nousi tuolloin kahdeksan kieppeillä ja olin passissa valmiina vähän ennen seitsemää. Tämä yksittäinen heinäsorsa laskeutui kuville heti seitsemän jälkeen ja sain sen ammutuksi veteen. Kaverilta lainassa ollut noutajakin oli vähän ihmeissään, kun ei nähnyt pimeässä saalista. Vastaavia tilanteita syksyn mittaan tuli lukuisia. Sorsat tuntuvat näkevän siis nämä kuvat perinteisiä malleja selvästi paremmin.

Noutaja ja sorsa

Mutta eivät nämä tietysti mitään taikakaluja ole. Osa sorsista on nähnyt muuttomatkallaan niin paljon erilaisia houkutuskuvia, että kaikki sorsat eivät näihin haksahda. Edelleen on tärkeää kuvien oikea asettelu, hyvä pillitystaito ja oma naamioituminen.

Suurin ongelma näiden kuvien kanssa on maalipinnan kestävyydessä. Se on nimittäin todella heikko. Maali irtoaa varsin vähäisestä kolauksesta. Kyse ei ole normaalista hiotumisesta ja kulumisesta. Jouduin ompelemaan näille kuville omat säkkinsä, jossa jokaiselle sorsalle on oma taskunsa kaljakorimaisesti. Pitää talvempana kokeilla, onnistuisiko näiden kuvien kevyt suojaaminen jollain spraylakalla. Uudempien Flambeau Storm Front -kuvien mainosteksteissä kerrotaan niiden maalaustekniikkaa muutetun paljon kestävämmäksi. Myös foorumeilla kehutaan näitä uudempia kuvia kestäviksi.

Maaliongelmasta huolimatta pidän näitä kuvia ylivertaisina ja suosittelen näitä ostettavaksi sillä varauksella, että kuvia käytetään ja säilytetään huolellisesti. Otan mieluusti vastaan vinkkejä kauppapaikoista, joilta UV-maalipaketteja voisi tilata tänne vanhan mantereen puolelle järjellisin kustannuksin.

9. marraskuuta 2010

Kommentti laulujoutsenen metsästämisestä

Viime sunnuntaina radiossa uutisoitiin, että laulujoutsenta esitetään metsästettäväksi. Kuten odottaa sopi, kirvoitti uutinen vilkkaan keskustelun, jossa ei tunteisiin vetoavaa argumentointia säästelty.

Joutsenta pidetään osasyyllisenä metsähanhien kannan pienentymiseen. Uutisen mukaan tutkijat eivät kuitenkaan ole tästä asiasta yksimielisiä. Tähän asiaan liittyy myös valtavasti tunnelatausta: onhan laulujoutsen Suomen kansallislintu ja se esiintyy mm. Gallen-Kallelan legendaarisessa Lemminkäisen Äidissä. Laulujoutsenen metsästyksen vastustajat argumentoivat myös, että laulujoutsen olisi valkoisena isona lintuna helpohko havaita pelloilta ja kiväärimiehelle varma saalis. Samalla muistutellaan, kuinka laulujoutsen metsästettiin lähes sukupuuttoon pulavuosina.

Tunneargumenteista ehkäpä kovin on laulujoutsenen yksiavioisuus. Pariutuminen tapahtuu ennen ensimmäistä pesintää ja pari elää yhdessä elämänsä loppuun saakka. Alla oleva kuva on pohjoisesta syksyn sorsajahtireissulta. Tämä joutsenkoiras palaa vuosi toisensa jälkeen samalle lahdelle yksin, koska parin naaras lensi sähkölankoihin muutama vuosi sitten.

Yksinäinen laulujoutsen

Pohdin asiaa osaltani parisen päivää ja totesin päätyväni kannattamaan metsästyksen aloittamista. Eri eläinten populaatioita on helpoin säädellä kiintiöihin perustuvalla metsästyksellä. Mielestäni tunteisiin vetoavat argumentit pitää unohtaa, sillä lopulta aika monet metsästettävistä riistaeläimistä ovat "söpöjä". Pitäisikö metsästys rajoittaa vain "rumiin" ja "ällöttäviin" otuksiin?

Ja toisaalta: karhulla, ilveksellä, ketulla, hirvellä, jäniksellä ja monella muulla riistaeläimellä on roolinsa Kalevalan mytologiassa, vanhoissa kansantarinoissa, sananlaskuissa ja viisauksissa. Nämä esimerkit kertovat suomalaisten vahvasta suhteesta luontoon ja sen eläimistöön. Karhun metsästystä ei vastusteta siksi, että se on Suomen kansalliseläin. Lisäksi metsästyksen helppous on minusta huono vasta-argumentti. Riistan elämää kunniottava metsästäjä ei harrasta metsätystä, jossa "kokeillaan, että osuiskohan näin kaukaa". Kun ollaan painamassa liipaisinta, pitää siinä olla aidosti tappamisen meiniki - ilman sen kummempaa urheilullisuutta.

Koen silti mielekkääksi rajoittaa metsästys vain nuoriin, harmaisiin lintuihin. Nämä eivät ole vielä ehtineet pariutua. Koska laulujoutsen on voimakkaasti paikkalintu, pitäisi metsästys rajoittaa niille suoalueille ja metsälammille, joilla hanhet ja joutsenet kilpailevat samoista reviireistä.

7. marraskuuta 2010

Meille tulee koira!

Viikonloppu vierähtikin reissun päällä, kun lähdettiin koko perheen voimin käymään Savon maalla koiraa katsomassa. Minulla ei ole koskaan ollut omaa koiraa. Ei ole ollut oikein tarvettakaan, kun kavereilla on ollut pystykorvia ja noutajia. Nyt olen ollut "koiraton" hetken ja ajatus oman koiran hankkimisesta on itänyt jo reilun pari vuotta. En ole käyttänyt tuota aikaa vain haaveiluun, vaan olen hankkinut kasan kirjoja ja plarannut foorumeita.

Roduksi valikoitui Labradorinnoutaja omien hyvien kokemusten myötä. Näissä nykyisissä metsästysmuodoissani ja -paikoissani erityisesti noutaja on omimmillaan: lintukoiralle ei maastot oikein sovi, ajokoirahommat ei oikein kiinnosta ja seisojien parhaat ominaisuudet menee enimmäkseen harrastamassani passimetsästyksessä tavallaan "hukkaan".

Reissu meni kokonaisuutena hienosti. Vierailumme päätähti oli jo 10 kuukauden ikäinen narttukoira. Loistava sukupuu ja metsästävä perhe antoi hyvän pohjan sille ajatukselle, että tästä tulisi minulle metsäkaveri. Ja tulihan siitä! Lauantaina tutustuttiin päivällä kasvattajan kotona ja yö vietettiin hotellilla yhdessä koiran kanssa. Sunnuntaina käytiin vähän metsässä ja kokeiltiin noutamistakin. Sunnuntain päätteeksi ennen kotimatkaa sovittiin kaupoista ja käytännön järjestelyistä kasvattajan kanssa. Koira käydään hakemassa reilun parin viikon kuluttua.

Alla olevissa kuvissa ollaan jo viettämässä iltaa hotellissa. Saatiin onneksi koira mukaan yöksi kasvattajalta. En tiedä, onko sillä oikeasti mitään merkitystä, mutta väitän omiin kokemuksiini nojaten, että koiraan tutustuu ja siihen saa hyvän yhteyden, kun nukkuu sen kanssa muutaman yön lattialla.
Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja

Sunnuntaina käytiin sitten tosiaan metsässä. Noutaminen näyttäisi luonnistuvan mitä hienoimmin. Vauhtiakin piisaa palautuksessa oikein hyvin. Mikä parasta, tekemisessä on iloa ja riemua. Aamun metsälenkin kruununa oli kuitenkin se, että koira ajoi vähän myöhemmin jäniksen päivämakuulta juoksuun ja kävi pölläyttämässä pari pyytä lentoon. Vainu siis pelaa hyvin. Tuskin maltan odottaa tätä paria viikkoa :-)

Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja

Eräkuksa 5.11

Jimillä pyörähti taas liikkeelle Eräkuksan uusi tuotantokausi. Ruutu.fi säilyttää jaksoja viikon verran ja sieltä itsekin kävin sen vilkaisemassa hetki sitten. Jaksossa käytiin harjuksen pyynnissä Rostojärvellä ja oltiin kyyhkyjahdissa. Molemmat pätkät oli taattua Eräkuksan laatua, eli hyvää sisältöä on siis luvassa tälläkin tuotantokaudella.

Ari Paataja sai harjuksia aivan valtavasti ja Arin eleetöntä väsytystyyliä on kiva seurata. Erityisesti pidän siitä, että Ari ei meuhkaa ja huuda ja hihku väsyttäessä, kuten erityisesti amerikkalaisissa sarjoissa tehdään (Discovery-channelilla). Pidin lisäksi myös siitä, että Ari kertoi koko ajan perhoistaan ja kuvasi hyvin sitä oikean ottiperhon hakemista. Vaikka Ari onkin kova kalamies, yllätti hän kuitenkin kohtalaisen alkeellisellä heittotyylillään.

Metsästyspätkä oli taas Markku Laulumaan ja Heikki Järvisen laadukas yhteistuotos. Ja tulihan sitä saalista taas melkoisen rutkasti. Isot pisteet siitä, että taas oli asiansa osaavat koirat töissä! Näissä metsästysjutuissa saisi olla ehkä vielä enemmän vinkkejä ja opastusta sisältävä ote, mutta ehkäpä ajan puutteessa kaikkeen ei pysty.

Markun ja Heikin käyttämät houkutuskuvat näyttivät olevan Kartanokuvan Live Pigeon -samettikyyhkyjä. Itsekin tykästyin niihin tällä kaudella. Värien osalta nämä kuvat ei ole ihan just kohdallaan, mutta toimivat kuitenkin erinomaisesti. Värieroista havainnekuva alla: vasemmalta lukien oikea sepelkyyhky, samettikyyhky ja pari maalipintaista kuvaa.

Kyyhkynkuvat

Eräkuksa on parasta kotimaista sarjamuotoista tv:ssä esitettävää ulkoilmaohjelmaa juuri nyt. Kakkosen Erätulilla on parantanut otettaan ja on otteeltaan laajempi, mutta jaksojen laatujen vaihtelu on vieläkin ongelmana.

5. marraskuuta 2010

Loukkuja pyyntiin

Vein tänään pari verkkoloukkua pyyntiin uuteen paikkaan. Paikkana pensikon kaistale, joka on kantatien ja pelloilta tulevan kohtalaisen ison laskuojan välissä. Tätä kannasta pitkin kulkee supikoiria ja kettuja säännöllisesti. Mikä parasta, voin tarkastaa molemmat loukut lähes autosta suoraan ja ovat muutenkin sopivasti työmatkan varrella. Näin kokeminen ei koidu turhan työlääksi.

Käyttämäni putkimaiset verkkoloukut eivät tietysti ole niin tehokkaita, kuin KaNu-loukut olisivat. Olen kokenut nämä kuitenkin käteväksi niiden helpon siirrettävyyden vuoksi, ja kyllä niihin kettukin erehtyy. Tämän tyylinen loukku kannattaa kiinnittää maahan, jotta sisällä oleva eläin ei pääse keikuttamaan ja kaatamaan loukkua. Maahan kiinnittäminen onnistuu helpoiten lyömällä pari kolme sopivan paksuista haarakeppiä pohjaverkon läpi maahan.

Toisen loukun asettelin tähän tyyliin (kuva alla). Tuossa ison koivun oikealla puolella menee painanne, jonka uskon olevan eläinten kulkupolku. Ainakin sen varrelta löytyi supikoiran jätöksiä useampia. Syötiksi nappasin pakkasesta kyyhkysen perkkausjätteet. Kaikkien verkkoloukkujen kohdalla on tärkeää, että loukun lattialle laitetaan riittävästi kariketta. Eläinten tassut ei saa osua kylmään verkkoon. Siksi loukkumiehen repussa kannattaakin pitää lyhytvartista haravaa. Itse olen pienentänyt tavallisen puutarhaharavan vielä sopivan kapeaksi, jotta sillä voi nostella karikkeet suoraan loukkuun. Näin vältetään ylimääräisiä hajuja.
Verkkoloukku pyynnissä

MKJ:n myymät muovimerkit on minusta ihan hyvä juttu. Jos joku toljake käy polkemassa loukun suohon, niin onpahan ainakin tietoinen, että tekee rikoksen (kuva alla).
MKJ Laillinen pyydys muovimerkki

Laitoin molemmat "Granlundilaiset" lähes vierekkäin. Alla olevan kuvan oikeassa yläreunassa näkyykin pienenä harmaana länttinä osa tuota ensimmäisen kuvan loukkua. Tähän toiseen meni syötiksi heinäsorsan perkkaustähteet. Heittelin ympäristöön myös sorsan höyheniä ja sulkia tuomaan vähän riistan hajua. Lisäksi heittelin ympäristöön pieniä houkutussyötteja - sorsan perkeitä ja sen sellaisia roippeita.

Verkkoloukku

Nyt vain odottelemaan.

4. marraskuuta 2010

Jousimetsästyksestä

Ylen kakkonen näytti Erätulilla-ohjelmassa jousimetsästystä monipuolisesti. Se olisi varmasti mielenkiintoista touhua ja kyllä ihan oma lajinsa - sen verran se vaatisi harjoittelua ja perehtymistä, että jäisi varmaan ruutiasehommat melko vähiin sen jälkeen. Toki samalla saaliismäärät tippuisi olennaisesti, mutta olishan siinä ihan oma fiiliksensä, kun olisi jousella saanut vaikka sorsan.

Ohjelmassa esiteltiin myös vaistojousimiehiä, jotka reenasivat lentoon ampumista savikiekoilla! Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tuohon törmäsin. Netistä löytyy tästä videoitakin ihan kosolti. Alla olevalla videolla kaveri on kyllä aivan käsittämättömän taitava:



Toinen kiintoisa (mainos)video. On varmasti jännät paikat, kun sarvipää on parin metrin päässä:

1. marraskuuta 2010

Uuden blogin kimppuun ja esittelyä

Tämä viesti on tämän blogin ensimmäinen kirjoitus. Tässä blogissa on tarkoitus kirjailla vähän tapahtumia metsästyksen ja kalastuksen parista. Lisäksi mukaan tulee erilaisia varuste-esittelyjä, kirja-arvosteluja ja miksei linkkivinkkejäkin. Toivottavasti kohtapuoliin saan myös labradorin penikan, jonka kasvatuksen vaiheista varmasti kirjoittelen tässä blogissa.

Muutama sana itsestäni. Olen nykyään 36 vuotta ja metsästys on ollut osa elämääni 14 vuotiaasta lähtien. Metsästän pienriistaa - eritoten sorsia ja kyyhkysiä, metsäkanalintuja vähemmän. Lisäksi pienpetojen loukkupyynti on tärkeä juttu. Sorkkaeläinjahteihin en ole mennyt. Lähinnä siksi, että olen omien polkujen kulkija ja haluan liikkua luonnossa yksin. Korkeintaan otan mukaan kaverin tai pari, joihin osaa luottaa turvallisina aseenkäsittelijöinä ja sopivan metsästysmoraalin omaajina - tässä blogissa ei siis ammuta parveen, ylipitkiltä matkoilta, eikä raanakoita metsään jätetä.

Kalastus ei ole nykyään niin tärkeä harrastus, kuin mitä se joskus taannoin oli. Muutaman kerran kaudessa käyn heittelemässä vaappua. Talvella käyn kyllä pilkillä varsin usein. En ole koskaan ollut mikään kummoinen saamamies, mutta mukavahan se on luonnossa aina olla. Perhonsidonta oli joskus kova juttu, mutta siihen ei aika nykyään riitä.

Nykyään tulee kuskattua myös kameraa melkein joka reissulla. Tästä blogista tullee siis kohtalaisen valokuvapainotteinen.
 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla