POIMINNAT

Kiintiöt hanhijahtiin?

Voisiko kiintiöt toimia suomalaisessa pienriistan metsästyksessä? Minusta voisi.

Joko kuulit merihanhiprojektista?

Merihanhiprojektissa siirtoistutetaan hanhia Savoon ja yritetään saada sisämaahan pesivä kanta. Tämä kannattaa vilkaista!

Takamaiden tunnelmaan myös Facebookissa

Liity Tapiolan Takamaiden seuraajaksi Facebookissa. Siellä on myös kosolti bonus-materiaalia, jota blogissa ei ole.

19. elokuuta 2014

Vieraslajina tekninen metsästäjä

Suomen Yleisradio päästi ääneen eilen Oulun Riistanhoitoyhdistyksen hallituksessa ja poliisin eräyhdyshenkilönä toimivan Erkki Keräsen. Eipä olisi juuri kannattanut. Ylen jutussa Keränen kritisoi metsästyskulttuurin "amerikkalaistumista", jonka ydin on Keräsen mukaan erilaisten teknisten apuvälineiden käyttämisessä. Toisekseen Keränen kertoo Oulujoella olevasta metsästäjäruuhkasta, jossa riista joutuu "ammussateeseen".

Moderni tekninen metsästäjä tuntuu olevan Keräselle vaikea paikka käsitellä ja hän tuntuu suhtautuvan siihen kuin vieraslajiin, josta olisi päästävä eroon. Suomeen siis livahtanut uudenlainen perinteet haastava metsästäjätyyppi. Keräsen ajattelussa on olemassa joku suomalaisen metsästäjän ihanne, joka huipentuu nokipannukahviin tervastulilla. Vaikka minäkin pidän kahvista ja nuotiolla tulistelusta, niin minua harmittaa. Minua harmittaa, että näin näköalattomat ihmiset ovat harrastuksemme keulakuvia ja päättäjiä.

26 vuoden kehityskaari

Minä olen harrastanut metsästystä nyt 26 vuotta ja minä en vanhoja aikoja kaipaa. Ennen vanhaan vaatteet olivat huonoja, metsästysvarusteet mitä sattuu ja vaikkapa haulikon patruunat nykystandardeilla katsottuna surkeita. Yleisin harrastettu metsästysmuoto oli ns. pomppulintujahti, jossa syntyi varmasti haavakoita, joita ei myöskään löydetty.

Keränen on oikeassa siinä, että metsästyksen kaikkinainen kehitys on nopeinta ja monipuolisinta juuri jenkeissä ja netti välittää kaiken heti - Youtube, Facebook, foorumit ja blogitkin tuovat kaikki tuoteuutuudet suuren yleisön tietoisuuteen nopeasti - enää ei tarvi odotella niitä vuoden ainoita Erämessuja ja siellä nähtyjä uutuustuotteita. Sesonki on päällä aina. Ilman nettiä en tietäisi näistä oheisen valokuvan kaltaisista ketun houkutteluun tarkoitetuista houkutushäristimistä mitään.

Minusta modernien teknisten apuvälineiden käyttäminen ei tee kenestäkään parempaa metsästäjää. Mutta laadukkaat varusteet voivat tehdä metsästystilanteesta mielekkäämmän. Jaksan istua passissa pidempään, koska minulla on päälläni säähän sopiva hyvä Gore-Tex tms. moderni tekninen vaatetus. Kuulevat kuulosuojaimet suojaavat kuuloni ja kuulen niillä lähestyvän linnun aiemmin... Ja kun uv-kaaveilleni tulee heinäsorsa, ei se melkoisella varmuudella mene haavakkona hukkaan: ampumatilanne on hillitty ja harkittu, kohdelaji on varmistettu monesti sukupuolen tarkkuudella ennen ampumista ja laadukkaalla teräspatruunalla sorsan henki pakenee nopeasti. Samalla riistatilanne aivan varmasti jättää hyviä muistoja - elämyksiä.

Pillillä ja kaaveilla heinäsorsaparven ampumaetäisyydelle houkuttelu vaatii taitoja, joista 26 vuotta sitten ei tiedetty mitään. Biologinen lajiosaaminen on aivan eri tasolla ja ymmärrys eläinten tarpeista ja käytösmalleista on kaiken ytimessä. Laajemmin ajateltuna kyse on aseturvallisuudesta, eettisestä metsästyksestä ja uudella tavalla myös sosiaalisuudesta, kun metsästystilanteita kerrataan netissä kavereiden kanssa. Ja eikö radiopuhelimen käyttö aidosti paranna hirvijahtia, eikö ajokoiran tutkapanta paranna jänisjahtia tai eikö riistakamerat lisää ymmärrystä alueen eläinpopulaatioista?

Oulujoen ongelman ratkaisu

Oulujoen tilanne kuulostaa kerrotun perusteella aika kamalalta, enkä itse haluaisin metsästää sellaisessa ympäristössä. Pienenä vinkkinä siellä Oulujoella voisi ottaa mallia jenkeistä. USA:ssa aluekohtaiset metsästäjämäärät ovat tietääkseni kaikkialla kiintiöityjä ja metsästäjillä on päivittäiset päiväkiintiöt kaikelle riistalle. Näin toimitaan Venäjän ja Norjan lohijoillakin. Oulujoen ruuhkatilanteeseen on siis helpot ratkaisut olemassa, jos vaan nöyrryttäisiin ottaa mallia muualta.

Lopuksi

Metsästäjat vanhenevat kovaa kyytiä ja uusia harrastajia ei tule entisten vuosien malliin mukaan. Minä olen 100% varma siitä, että uusia metsästäjäsukupolvia ei laajalti saada harrastuksen pariin houkuteltua kaikenlaisten flanellipaitaisten erkkikerästen tarjoilemilla nokipannukahveilla. Eikä roskia tai paperia keräämällä, kuten jossain toisaalla ehdotettiin. Metsästyksen pitää elää ajassa. Metsästyksen pitää tarjota harrastajilleen sellaisia elämyksiä ja tunteita, joita muualla ei saavuta - ja niinhän se tekeekin, jos vanhat karjut vain osaisivat asian hyväksyä.

18. elokuuta 2014

Sorsakaaveiden ankkurointi 2.0

Kirjoitin jo kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran sorsan kuvien ankkuroinnista. Silloiset opit ovat pääpiirteissään edelleen päteviä, mutta kehitys kehittyy ja ainahan se on mukava harrastusten parissa puleerata.

Tälle kaudelle hankin kuuden kaaveen laatikon Flambeau Storm Front -heinäsorsakaaveita. Laatikossa tuli mukana myös varsin näppärät levymäiset ankkurit (ns. "strap weight"). Kun en nyt parempaa termiä tähän käyttöön keksi, puhun tässä tarinassa levyankkurista.

Levyankkuri on tehty lyijystä ja se on hyvin joustavaa. Pikkulapsikin saa väännettyä sen mutkalle. Levyankkuri on tarkoitettu pyöräytettäväksi kaaveen ympärille niin, että ankkuri pysyy paikoillaan kaavesäkissä.

Minähän sorsastan useimmiten melko syvällä joella. Toisekseen käyn kerran pari syksyssä meren ulkoluodoilla. Kaaveillani pitää olla siis pitkät ankkurinarut. Kaikkein paras ankkurinarumateriaali tuntuu edelleen olevan verkon alapaulanaru. Siinä on lyijy-ydin, joten naru uppoaa suoraan pohjaan. Tämä on noutavan koiran kannalta iso turvallisuustekijä!

Toinen tärkeä juttu on, että ankkurinarut eivät saisi sotkeutua säkissä itseensä tai toisiinsa. Siksi haluan välttää ylimääräisiä solmuja. Teen nykyään ankkuroinnin ompelemalla ja käyttämällä kutistesukkaa. Oheisessa kuvassa on tämän päivän ankkurinarutalkoiden välineistöä: alapaulanarua, kutistesukkaa, levypainoja, kuminauhaa, kalastajanlankaa, sivuleikkurit ja puukko. Kuvasta puuttuu vielä ompeluneula.

Kiinnitän noin 30 sentin pätkän kuminauhaa ankkuripainoon ompelemalla ja solmimalla kuminauhan kalastajanlangalla. Tämän päälle tulee kutistesukka, joka suojaa lankaa.

Kuminauha ja alapaulanarukin kannattaa liittää toisiinsa kalastajanlangalla. Myös tämän liitoksen päälle tulee kutistesukka.

Valmiin ankkurointinarun liitokset näyttävät lopulta tältä. Alapaulanaru kiinnitetään tavallisella lenkkisolmulla kaaveeseen. Alapaulanaruun on kiinnitetty kuminauha ja siihen puolestaan varsinainen ankkuri. Lenkkisolmu kaaveen päässä ei haittaa mitään - toki tämänkin kiinnityksen voisi hoitaa omplelemalla ja kutistesukalla.

Kuminauha osaltaan varmistaa, että levyankkuri pysyy paikoillaan kaaveen kölin ympärillä tiiviisti. Tietysti tätä kuminauhapatenttia voi käyttää myös muun tyyppisten ankkuriratkaisujen kanssa. Tärkeintä on estää narujen sotkeentumiset, ankkurien kolinat säkissä ja maalipintojen kuluminen ankkurien heiluessa vapaana.

Levyankkuri on myös mahdollista pyöräyttää kaaveen kaulan ympärille. Itse en tätä mallia suosittele, koska tämä varmasti kuluttaa osaltaan kaaveiden maalipintaa.

Näillä ajatuksilla kohti ylihuomenna alkavaa sorsastuskautta! Jos keksit tähän ankkurointimalliin parannuksia, kerro mieluusti tuohon alle ajatuksesi.

17. elokuuta 2014

Field Proven Calls Shot Caller - huippulaadukas sorsapilli

Suomalaisen houkuttelupyyntikulttuurin varustepuoli kehittyy pikkuhiljaa aina vain parempaan suuntaan. Suomesta saa nykyään jo useammankin merkkisiä laatukaaveita, maastopukuvalikoima on melko mukava ja pillitarjontakin laajenee. Mikä mukavinta, uskallusta riittää tuoda myyntiin myös kalliimman pään pillejä. Laajentunut osaaminen kasvattaa kysyntää ja se on hieno juttu se! Houkutuspillit.net on tuonut tälle metsästyskaudelle Field Provenin sorsa- ja hanhipillejä. Tilasin kokeeksi Shot Caller -mallisen yksikielisen sorsapillin ja onneksi toimitus ehti juuri sopivasti ennen keskiviikon sorsastuksen aloitusta.

Pillin laadukkuudesta henkii hieno kovapahvinen myyntipakkaus, jonka sisällä on pehmeä säilytyspussi, joka puolestaan kätkee sisäänsä akryylista valmistetun pillin. Laatikossa on lisäksi pieni käyntikorttimainen lappu, jossa kerrotaan pillin elinikäisestä materiaalitakuusta.

Field Proven Callsin perustaja Field Hudnall voi olla monille tuttu amerikkalaisista sorsastuselokuvista ja nettivideoista. Oheisella viisiminuuttisella esittelyvideolla Field kertoo Shot Callerista. Video varmasti kiinnostaa ainakin pillien soiton tuunaamisesta kiinnostuneita.

Kun pilli maksaa pitkälti toista sataa euroa, ei sitä ole kiva hukata maastoon. Siksi tilasin pillini Blaze Orange -huomiovärissä.

Yksityiskohdat pillissä ovat kohdillaan ja työn laatu tuntuu erittäin laadukkaalta. Pikatestissä pillin ääni ei oikeastaan yllättänyt - se oli juuri niin hyvä, kuin tämmöiseltä pilliltä odottaa saattoi. Shot Caller tuntuu olevan hyvin helppo soitettava. Ainakin jos sitä vertaa suurin piirtein samanhintaiseen Zinkin Power Henin akryylipilliin. Näppituntuma on, että tästä pillistä tulee olemaan kauden mittaan paljon iloa.

16. elokuuta 2014

Mikä vei värin Sissin kuonosta?

Mikähän mahtaa olla syynä, että Sissin kuonon reunoilta häviää väri? Iho tuntuu olevan muuten kunnossa. Koira ei aristele ihoa, eikä siinä ole mitään haavoja. Ihosta on vaan pigmentti hävinnyt. Aivan kuin hiekkapaperilla olisi pyyhkäisty.

Oheinen kuva on viime tiistailta, jolloin Sissi teki varisnoudon. Silloin värimuunnoksia ei vielä ollut. Huomasin tilanteen torstaina. Värimuutos ei ole edennyt mihinkään suuntaan sen jälkeen.

Yksi mahdollisuus on, että tämä jonkinmoinen reaktio nokkosiin. Sissi nimittäin sai aikamoisen nokkoskylvyn keskiviikkona jouduttuaan vahingossa nokkospusikkoon. Toinen ajatus on, että Sissi tykkää kaivella koiratarhassa ja se on kaivamissaan hiekkakuopissa monesti ihan päällään. Joka tapauksessa, jos teillä lukijoilla on ajatuksia tämän ilmiön syistä, niin kuulisin mieluusti.

14. elokuuta 2014

Sepelkyyhkyjahti ja suuret tunteet

Sepelkyyhkyjahti alkoi elokuun 10. päivä. Kuten arvata saattoi, asia herätti suojelupiireissä jälleen suuria tunteita. Kannanottojen tunnetaso kasvoi samaa tahtia, kun metsästysfoorumeille alkoi ilmestyä saaliskuvia. Suomen luonnonsuojeluliiton julkaisu Suomen Luonto käsitteli asiaa omasta näkökulmastaan arvattavan kielteisesti ja yksisilmäisesti. Jutun sisältö kertoo, että toimittajalla ei ole käsitystä sepelkyyhkyn metsästyksestä, eikä juuri itse sepelkyyhkyistäkään.

Suomen Luonnon artikkelin loppukaneettina esitetään Birdlifen vanha metsästyskannanotto, jonka mukaan sepelkyyhkyn metsästys pitäisi aloittaa vasta syyskuun alussa. Tilanne on aidosti päinvastainen - olisi keskusteltava sepelkyyhkyn metsästyskauden pidentämisestä aloittamalla jahti nykyistä aiemmin. Sepelkyyhkykannat jatkavat runsastumistaan ja ilmastonmuutoksen myötä myös pidentyvä kesäkausi mahdollistaa sepelkyyhkyn tekevän jopa neljä poikuetta keväästä syksyyn. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, kun arvioi sepelkyyhkykannan olevan siis runsastumaan päin rajulla tahdilla. Olemme hyvin pian tilanteessa, jossa sepelkyyhky on Ison-Britannian tavoin pahemman luokan haittalintu, jota ammutaan brittein saarilla ympäri vuoden valtavia määriä.

Sepelkyyhkyn metsästyskauden siirtäminen syyskuun alkuun Birdlifen esittämällä tavalla on kelvoton ajatus myös siksi, että pesintä voi olla kesken vielä pitkään syyskuun puolella. Siten myös silloin yksittäisiä pesiviä lintuja on säästettävä. Toisekseen sepelkyyhkyjen massamuutto alkaa viimeistään, kun sänkipellot kynnetään mullokselle ja linnuilta loppuu ruoka. Tämä tapahtuu normaalisti syyskuun toisesta viikosta alkaen. Monin paikoin aktiivinen sepelkyyhkyn metsästyskausi muuttuisi olemattoman lyhyeksi.

Myös metsästäjillä korjattavaa

Suojelupuoli on siis väitteineen yksisilmäisen tarkoitushakuisesti väärässä, mutta myös metsästäjäpuolella on pienen ryhtiliikkeen paikka. Pesiviä vanhoja lintuja on syytä suojella - ei ole metsästäjien etujen mukaista ampua vanhoja lintuja niin, että riski poikuekuolemille on olemassa. Metsästys olisi siis keskitettävä nuoriin lintuihin ja vanhat yksin tai pareina liikkuvat sepelkyyhkyt on säästettävä vähintään syyskuun puoleen väliin saakka. Vanhan linnun erottaa nuoresta sepelkyyhkystä melko helposti, eikä nuorta sepelkyyhkyä sekoita uuttukyyhkyynkään. Uuttukyyhkyn tunnistamista on tässä blogissa käsitelty jo aiemmin. Nuorella sepelkyyhkyllä ei ole oheisen kuvan mukaisia vaaleaa kaulusta eli "sepeliä"

Nuorien lintujen tunnistaminen ja valikoiminen on erityisen helppoa, kun harrastaa joko kaavemetsästystä sänkipelloilla, ruokintapeltometsästystä tai lepopuujahtia. Näissä metsästysmuodoissa ei eteen normaalisti tule sellaisia nopeita tilanteita, joissa ampuminen olisi vaistonvaraista. Ampumatilanteessa on siis runsaasti aikaa tarkkailla lähestyvää lintua tai lintuparvea ja valikoida sieltä sopiva yksilö. Lepopuujahdeissa käytetään usein kiikaritähtäimellä varustettua pienoiskivääriä, jolloin yksilön valinta on aivan erityisen helppoa - toisekseen pesivä lintu ei lepopuille yötään tule viettämään, koska poikaset.

Vanhoja lintuja voi ampua heti alkukaudesta myös silloin, kun lintujen käytös paljastaa parveutumisen muutolle. Tällainen tilanne voi olla vaikkapa sellainen, että passipaikkaa ja kaaveita lähestyy parin kymmenen vanhan linnun parvi, jotka kiinnostuvat kaaveista ja laskeutuvat niiden sekaan. Pienessä parvessa lentävät vanhat linnut ovat hyvin suurella todennäköisyydellä joko pariutumattomia tai pesinnän jo lopettaneita ja muutolle valmistautuvia lintuja.

Lopuksi

Ensimmäisen sepelkyyhkysaaliini saamisesta on vierähtänyt nyt melko tarkkaan 26 vuotta ja olen todella iloinen sepelkyyhkykannan kasvusta nykyisiin mittoihin. Sepelkyyhkyn liha on monien mielestä riistalihojen aatelia ja siitä saa aikaan upeita aterioita. Mutta samalla modernissa maailmassa ei voida välttyä maailmankuvien törmäyksiltä ja iso osa viime päivien suurista tunteista johtuu paljolti riistasaalista kunnioittamattomista valokuvista ja kommenteista. Suosittelen suojelupuolta tutustamaan metsästysmuotoihin ja valikoiviin jahtimuotoihin tarkemmin. Samalla suosittelen osalle metsästäjiä pientä lajin tunnistamisen preppauskurssia ja ehkäpä myös pientä itsepohdintaa hyvistä saaliskuvista.

13. elokuuta 2014

Call Coozy pillisuoja

Täytyy myöntää, että en ollut ajatellut houkutuspillien tarvitsevan neopreenista suojasukkaa. Myönnän myös, että naurahdin ääneen kuullessani ensimmäisen kerran moisesta tuotteesta. Myönnän lisäksi, että en naura enää - Call Coozy neopereeninen pillisuoja voi olla joihinkin tilanteisiin ja tarpeisiin ihan hyvä ja järkeväkin varuste.

Merkittävin hyöty sukasta on siinä, että se estää pillin barrelin tippumisen sellaisissa pillinaruissa, joissa ei ole ns. tuplatapsia. Lisäksi se vähentää pillien kolinaa toisiina. Minun kannaltani kiinnostava juttu on myös se, että sukan pitäisi estää jäätymistä. Minähän sorsastan aina talven tuloon saakka, joten pillien jäätyminen on minulle tuttu ja harmillinen ilmiö. Otan mieluusti vastaan kaiken avun, mitä tuohon ongelmaan voin saada. Pillisukka ei ole silti kaikilta osin aivan ongelmaton varuste - tukkeutuneen pillin puhdistaminen on sukan kanssa hitaampaa ja hankalampaa.

Pillisuojaa on saatavilla kahta kokoa - small ja large, pieni ja iso. Pieni on tarkoitettu alle tuuman paksuisille pilleille ja iso vastaavasti paksummille. Pieni sukka oli sovitukseltaan sen verran tiukka, että omista vakipilleistäni se sopi vain Haydelsin TC-02 sorsapillille - mm. Buck Gardnerin Double Nasty II ja Zinkin Power Hen -sorsapilleille en saanut sitä mahtumaan. Isompi malli sopi noille sorsapilleille hyvin ja se mahtui myös Greylag Goose Hammer -hanhipillin päälle ongelmitta. Sukan käyttöohjeen mukaan se kannattaa taittaa kaksinkerroin ennen pillin päälle pujottamista.

On mielenkiintoista nähdä, toimiiko pillisuoja luvatulla tavalla käytännössä. Tästä suojasta on todennäköisesti iloa myös ketun pillittäjile erityisesti ns. closed reed -pillien kanssa - nehän tunnetusti ovat herkkiä jäätymään talvella.

Sepelkyyhkyjahti

Sorsastusjutut

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla